Tehtävät ja henkilöstö |
 |
Elinkeinoelämää koskevasta lainsäädännöstä yhä suurempi osa on lähtöisin Euroopan unionista. Aktiivinen läsnäolo EU-politiikan pääkaupungissa on tärkeää, sillä elinkeinoelämällä ei ole virallista asemaa EU-päätöksentekomenettelyssä.
EU-tason vaikuttaminen on merkittävässä roolissa EK:n toiminnassa. Tärkeä vaikutuskanava EU-päätöksentekoon on oma toimisto Brysselissä, jossa EK ja sen edeltäjät ovat toimineet jo vuodesta 1974. EK:n kautta suomalaisten yritysten ääni kuuluu myös Brysselissä.
Brysselin toimisto tarjoaa yhdessä EK:n asiantuntijoiden kanssa päätöksentekijöille ja lainsäädännön valmistelijoille tietoa ja näkemyksiä siitä, miten EU:n päätökset vaikuttavat suomalaiseen elinkeinoelämään.
Tällä hetkellä Brysselin toimistossa työskentelee vakituisesti neljä henkilöä. Lisäksi EK:n asiantuntijoita vierailee Brysselissä eripituisilla työkomennuksilla ja toimistoon otetaan myös vuosittain korkeakouluharjoittelijoita.
EK Brysselissä
- Tuottaa ja välittää lainsäädännön valmistelijoille ja päätöksentekijöille tietoa suomalaisten yritysten näkemyksistä.
- Tiedottaa EU-hankkeista suomalaiselle elinkeinoelämälle ja Suomessa käytävistä ajankohtaisista keskusteluista Brysseliin.
- Pitää yhteyttä elinkeinoelämän eurooppalaisiin sisarjärjärjestöihin ja osallistuu 34 maata edustavan kattojärjestön BusinessEuropen toimintaan.
- On mukana BusinessEuropen kautta EU-tason työmarkkinaosapuolten vuoropuhelussa.
- On edustettuna Euroopan talous- ja sosiaalikomitea ETSK:ssa.
Toimisto seuraa aktiiivisesti elinkeinoelämälle merkittävien EU-hankkeiden käsittelyä ja etenemistä EU:ssa erityisesti seuraavilla aloilla:
- talouspolitiikka
- elinkeinolainsäädäntö ja sisämarkkinoiden toiminta
- rahoitusmarkkinat
- energia-, ilmasto- ja ympäristöasiat
- innovaatiopolitiikka
- työlainsäädäntö ja sosiaaliasiat
- kauppapolitiikka
Viimeksi päivitetty: 17.02.2012