Ahtausalan lakko alkoi |
04.03.2010
AKT aloitti ahtausalan lakon torstaina 4.3. klo 06.00. Huolinta-alan varastoterminaaleja ja satamatyöntekijöitä koskeva lakko uhkaa perjantaina 5.3. klo 06.00.
Ahtausalan lakko lamauttaa lähes täysin ulkomaan viennin ja tuonnin. Lakon taloudelliset vaikutukset ovat erittäin merkittäviä.Ulkomaankaupan pysäyttäminen nykyisessä taloudellisessa tilanteessa on vastuutonta. Työtaisteluilla tavoitellaan muihin toimialoihin verrattuna selvästi kohtuuttomia etuja.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, Autoliikenteen Työnantajaliitto, Öljytuote ry ja Suomen Säiliöautoliitto ovat hyväksyivät 3.3. autoliikennettä koskevan sovintoesityksen. Kuljetusalan lakko päättyy välittömästi.
Sopimus korottaa palkkoja huhtikuun alussa 0,6 prosenttia lokakuun alussa 0,7 prosenttia ja ensi vuoden huhtikuun
alussa 0,6 prosenttia. Ensi vuoden joulukuun alussa ansiot nousevat teollisuuden neljän keskeisen toimialan yleisen
linjan mukaisesti. Vuoden 2012 tammikuun loppuun ulottuvan sopimuksen kustannusvaikutus on keskimäärin 0,64 prosenttia
vuodessa.