"Be there for the ride!" – isot yritykset ja startup-gurut kohtasivat EK:n pyöreässä pöydässä |
 |
05.06.2012

Neljä tunnettua "startup-gurua" vauhditti startup-yritysten ja isojen yritysten välistä vuoropuhelua erityisessä roundtable-keskustelussa. Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Aalto-yliopiston Entrepreneurship Society -yrittäjyysverkoston kanssa.
Kesäkuun 4. päivänä järjestetyn tapaamisen tarkoituksena oli pohtia kasvuyrittäjyyden haasteita sekä käydä keskustelua siitä, miten isot yritykset hyötävät viriilistä startup-yrittäjäkentästä – ja päinvastoin.
Kasvuyrittäjyyden sanansaattajat
Paul Bragiel,
Sami Inkinen,
Aaron Patzer ja
Russel Simmons tarjosivat muiden keskustelijoiden käyttöön tuoreimmat näkökulmat teemaan, joka on herättänyt kasvavaa kiinnostusta myös suomalaisessa yhteiskunnassa.
Keskustelussa nousi erityisesti esiin se intohimo, jolla startupien perustajat suhtautuvat työhönsä. Se edellyttää yhteistyökumppaneilta asennemuutosta: startuppiin ei kannata suhtautua perinteisenä "alihankkijana" ja yhteistyössä kannattaa kunnioittaa uutta, omaa ideaansa eteenpäin vievien yrittäjien autonomian tarvetta.
Suomen valtio sai vierailta tunnusta monipuolisesta kiinnostuksesta ja panostuksistaan kasvuyrittäjyyteen. Kuitenkin näiden rahoituksen saamista tulisi edistää. Isojen yritysten kannattaisi olla päätöksenteossaan ketterämpi, sillä tyypillinen startup tarvitsee päätöksiä nopeasti. Jos tarjoukseen vastauksen saaminen kestää kohtuuttoman pitkää, kasvuyritys on joko nuupahtanut tai se ei yhteistyötä enää tarvitse. Näin potentiaalisesti molemmille osapuolille tuottoisa tilaisuus usein hukataan.
Myös yksityishenkilöt voivat hypätä mukaan uudenlaisen yrittäjyyden virtaan. Sanfranciscolaisessa startuppeihin keskittyneessä i/o ventures -sijoitusyhtiössä partnerina toimiva Paul Bragiel muistutti, että myös vain viiden–kymmenen tuhannen euron sijoitukset ovat mahdollisia.
-Be there for the ride!, hän kannusti.
Keskusteluun osallistuivat myös Nokian, Rovion, Stora Enson, Koneen, Vaisalan, IBM:n, Accenturen, Fazerin, Asema Electronicsin, LiveLockin, Startup Saunan sekä Tekesin edustajat.
Vapaamuotoista tilaisuutta isännöi Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtaja
Timo Kekkonen, ja se oli myös osa tämän viikon loppuun kestävän
Aaltoes:n Founder's Weekin tapahtumia.
Lue lisää
Aaltoes:n blogista
"Startup-gurujen" Linkedin-profiilit:
Paul Bragiel
http://www.linkedin.com/in/bragiel
Sami Inkinen
http://www.linkedin.com/in/samiinkinen
Aaron Patzer
http://www.linkedin.com/in/apatzer
Russel Simmons
http://www.linkedin.com/pub/russel-simmons/0/2/956
Kommentteja 0 kpl
Kommentoi