Ei jäteveron tasotarkistukselle |
17.01.2007
Valtakunnallinen jätesuunnitelma vuosille 2007 - 2012 on viimeistelyvaiheessa. Suunnitelma sisältää myös jäteveron tasotarkistuksen eli korotuksen ikään kuin ohjaavana keinona. EK vastustaa veron korotusta. Se rasittaisi nimenomaan pk-yrityksiä.
Asiantuntija Jukka Luokkamäki huomauttaa, että yritysten jätepolitiikkaa ohjataan ympäristöluvin ja monin muin tavoin. Eli asiat ovat periaatteessa hyvällä tolalla. Korotetulla jäteverolla ei olisi ohjaavaa vaikutusta. Se olisi vain fiskaalinen lisärasitus pk-yrityksille.
Jätevero ei koske teollisuuden kaatopaikkoja, joita eräillä suurilla yrityksillä on. Yleiset kaatopaikat, joita ennen muuta pienet ja keskisuuret yritykset käyttävät ovat veron kohteena.
Valtakunnallinen jätesuunnitelma uudistetaan EU-direktiivin velvoittamana. Asiaa pohtivan työryhmän on tarkoitus saada suunnitelma valmiiksi 23.1. eli ensi viikon tiistaina. Ryhmän enemmistö on jäteveron tasotarkistuksen kannalla.
Jukka Luokkamäki ihmettelee veron keräämistä valtion kassaan. Kaatopaikkoja ylläpitäville kunnille ei verosta jäisi mitään. Ne vain keräävät sen ja tilittävät eteenpäin.