Elinkeinopolitiikan tuettava PK-yrityksiä kansainvälisten kilpailuetujen rakentamisessa

19.10.2011

Kimmo Hyrsky, EK
Kimmo Hyrsky, EK

Avainkysymys suomalaisten PK-yritysten menestymisessä on, pystyvätkö ne kasvamaan, lisäämään vientiään ja kehittämään innovointitoimintaansa. Tällä hetkellä PK-yritysten suora vientitoiminta kattaa vain viidenneksen Suomen kokonaisviennistä. Aktivoimalla harjoittamaansa elinkeinopolitiikkaa valtiovallalla on mahdollisuus edistää yritysten kansainvälistymistä ja luoda hedelmällisempi innovaatioympäristö.

Viimeisen kolmen vuoden aikana PK-yritysten kentässä on näkynyt nouseva trendi kohti kansainvälistymistä.

- Yhä useampi aikaisemmin pelkästään kotimarkkinoilla toimineista PK-yrityksistä on suunnannut katseensa ulkomaille ja alkanut hakea kasvua suorasta viennistä ja kansainvälistymisestä, sanoo asiantuntija Kimmo Hyrsky EK:sta

Tätä tukevat EK:n tekemät kyselytutkimukset, joissa PK-yritysten kansainvälistymisaikomuksissa on nähtävissä selvää nousupiikkiä. Myös Tullihallituksen viimeisimpien tilastojen mukaan PK-yritysten osuus Suomen tavaraviennistä kohosi alkuvuonna jo 15 prosenttiin, kun se ennen taantumaa oli 12-13 prosentin luokkaa.

PK-yritysten merkitys Suomen kansantaloudelle on kasvanut viime vuosina osana globaalia talouden rakennemuutosta. Lähes 95 prosenttia 2000-luvun uusista yksityisen sektorin työpaikoista on syntynyt PK-yrityksiin.

- Meillä on silti edelleen pulaa kasvuun aktiivisesti investoivista ja laajemmin kansainvälistymään pyrkivistä yrityksistä, toteaa Hyrsky

Taloudellisen tilanteen vaikutukset

Euroopan paheneva velkakriisi, kansainvälisen talouden selvä jarrutus sekä uhkaava luottolama edellyttävät varautumista hitaan kasvun tai taantuvan talouden kauteen. Yritysten on varmistettava toimintaedellytyksensä taloudellisen turbulenssin yli, mutta samalla niiden on kehitettävä uutta kilpailukykynsä varmistamiseksi.

- Valtiovallan on terävöitettävä elinkeinopolitiikkaansa, jotta Suomeen saadaan luotua kilpailuetua tuottava toimintaympäristö, joka aktivoi yrityksiä niiden kasvu- ja osaamispotentiaalinsa hyödyntämiseen. Erityisesti valtion tulee kannustaa PK-yrityksiä lisäämään kiinteitä investointejaan sekä aktivoimaan ja syventämään investointeja innovointitoimintaan verotuksellisia kannustimia hyödyntämällä, Hyrsky linjaa. EK:n tuoreen selvityksen mukaan PK-yritysten kansainvälistymispalveluiden räätälöinnissä on myös edelleen paljon kehitettävää. 

Eilen kuultiin myönteinen uutinen investointien saralta, kun työ- ja elinkeinoministeriö nimitti vuorineuvos Jorma Elorannan selvitysmieheksi laatimaan esityksen uudeksi investointistrategiaksi. Selvitystyö koskee sekä ulkomaisten että kotimaisten yritysten investointien edistämistä Suomeen ja käsittää niin kiinteät kuin aineettomatkin investoinnit. Selvitystyö on tarkoitus julkistaa 15.2.2012 mennessä.


Lisätietoja:
Kimmo Hyrsky, asiantuntija, EK p. 09 4202 2520

Kommentteja 0 kpl

Kommentoi

Jaa