EU ja USA raottavat ovea kauppaneuvotteluille |
 |
21.06.2012
 Eeva Korolainen |
Korkean tason työryhmän mukaan USA:n ja EU:n tulisi tähdätä kattavan kahdenvälisen kauppa- ja investointisopimuksen syntymiseen. Konkreettisia etenemisehdotuksia odotetaan vuoden loppuun mennessä.
EU:n ja USA:n valtionjohdon huippukokouksessa päätettiin marraskuussa 2011 asettaa korkean tason työryhmä selvittämään keinoja osapuolten kauppa- ja investointisuhteiden kehittämiseksi. Sen johtoon nimettiin EU:n kauppakomissaari Karel De Gucht ja USA:n pääkauppaneuvottelija Ron Kirk.
Työryhmän väliraportti julkaistiin juhannuksen alla. Raportti antaa tilannekatsauksen EU:n ja USA:n välisen kauppa- ja investointisuhteen kehittämisestä. Tavoitteena on luoda uusia työpaikkoja ja talouskasvua Atlantin molemmin puolin sekä parantaa osapuolten kansainvälistä kilpailukykyä.
Työryhmä katsoo, että paras keino tavoitteeseen pääsemiseksi olisi kattavan kahdenvälisen kauppa- ja investointisopimuksen solmiminen. Se nosti esille kuusi osa-aluetta, jotka mahdollisen sopimuksen olisi katettava: tullitariffit, sääntelyyn perustuvat kaupanesteet ja muut tullien ulkopuoliset esteet, palvelukauppa, investoinnit, julkiset hankinnat sekä uusiinkin haasteisiin vastaavat säännöt. Viimeksi mainitut voisivat esimerkiksi huomioida pk-yritysten eritystarpeita tai käsitellä valtion omistamien yritysten kohtelua. Tällaisista säännöistä sopiminen merkitsisi myös EU:n ja USA:n yhtenevää linjaa suhteessa muihin maihin ja niillä olisi siis globaaliakin merkitystä.
Elinkeinoelämä Euroopassa ja USA:ssa on kannattanut sopimusneuvotteluja. Myös Elinkeinoelämän keskusliitto EK pitää työryhmän esitystä erittäin perusteltuna, kertoo asiantuntija
Eeva Korolainen:
- Talousyhteistyön tiivistäminen ajaa myös suomalaisen elinkeinoelämän etuja. Neuvottelut on käytävä ripeästi ja niiden on tuotettava konkreettisia tuloksia.
Vuoden loppuun mennessä työryhmältä odotetaan ehdotuksia konkreettisiksi toimenpiteiksi osapuolten välisen kauppa- ja investointisuhteen kehittämiseksi.
Lue lisää:
EU-USA korkean tason työryhmän väliraportti, 20.6.2012 Kauppakomissaari De Guchtin tiedonanto väliraportin julkistamisesta, 20.6.2012
Komission puheenjohtaja Barroson ja presidentti Obaman yhteinen tiedonanto väliraportin julkistamisesta, 19.6.2012
Lisätiedot:
Asiantuntija Eeva Korolainen, puh. 09 4202 2228, etunimi.sukunimi@ek.fi
Kommentteja 0 kpl
Kommentoi