18.10.2011
Eurooppaan on jo vuosia yritetty saada aikaan patenttijärjestelmää, johon kuuluisivat vaikutuksiltaan yhtenäinen eurooppapatentti kielijärjestelyineen sekä yhtenäinen patenttioikeudenkäyntijärjestelmä. Tavoitteena on pienentää patentoinnin kustannuksia ja lisätä oikeusvarmuutta.
Yhtenäisen patenttisuojan luomisessa on edetty tiivistetyllä yhteistyöllä, jossa ovat tällä hetkellä mukana kaikki jäsenmaat Italiaa ja Espanjaa lukuun ottamatta. Komissio antoi viime keväänä yhteistyötä koskevat asetusehdotukset, joista saavutettiin yhteinen lähestymistapa kilpailukykyneuvostossa kesäkuun lopussa.EK kannattaa laadukasta ja kilpailukykyistä patenttijärjestelmää, jolla vastataan yritysten tarpeisiin. Myös patenttituomioistuimen pitää olla kustannustehokas, laadukas ja oikeusvarmuudeltaan hyvä.
Sopimusluonnos yhtenäisestä patenttituomioistuimesta oli viimeksi esillä EU:n kilpailukykyneuvostossa syyskuun lopulla. Tarkoituksena on, että yhtenäinen patenttituomioistuin perustuisi kansainväliseen sopimukseen, jonka osapuolia olisivat EU:n jäsenvaltiot. Sitä vastoin EU ja EU:n ulkopuoliset Euroopan patenttisopimuksen valtiot eivät olisi sopimuksen osapuolia.
Sopimusluonnos kaipaa selvennyksiä
Suomalainen elinkeinoelämä korostaa, että sopimus patenttituomioistuimesta valmistellaan huolellisesti ja laadukkaasti. Sopimusluonnoksessa on vielä useita kohtia, joihin tarvitaan muutoksia ja selvennyksiä. Yksi iso kysymys on järjestelmän rahoitus: muun muassa kustannusrakenteesta tarvitaan välttämättä lisäselvityksiä, ennen kuin asia voi edetä. Jos järjestelmä rahoitettaisiin esimerkiksi pelkillä oikeudenkäyntimaksuilla, siitä saattaisi tulla käyttäjille erittäin kallis.
Lopullisia ratkaisuja yhtenäisestä eurooppalaisesta patenttijärjestelmästä ei pidä tehdä, ennen kuin kaikista osa-alueista saavutetaan hyväksyttävä ratkaisu. Parhaimmillaan järjestelmä hyödyttää yrityksiä merkittävästi ja parantaa niiden kilpailukykyä.
Lisätietoja:
Asiantuntija Piia Vuoti ja Brysselin toimiston päällikkö Tytti Peltonen
Kommentteja 0 kpl