Hankkeille selkeä hintalappu |
03.09.2008
Logistiikan kustannusten kehitys on huolestuttava. Sekä EU-tasolla että Suomessa on parhaillaan valmistelussa lukuisia hankkeita, joilla on merkittäviä kustannusvaikutuksia.
Kustannusvaikutuksia on mm. tie- ja ruuhkamaksuja koskevilla hankkeilla, merenkulun väylämaksuilla, päästökaupalla ja päästömaksuilla, polttoaineen päästövaatimukssilla mm. meriliikenteessä, auto- ja ajoneuvoveroilla, polttoaineveroilla, turvamääräyksillä sekä työ- ja lepoaikamääräyksillä.
Huolestuttavaa on, että monilla näistä on myös päällekkäisiä vaikutuksia.
– Yritysten logistiikkakustannuksia ei tule lisätä. Toimivan logistiikan merkitystä korostetaan kilpailukyvyn keskeisenä tekijänä hallitusohjelmassakin, painottaa johtava asiantuntija Raimo Mansukoski EK:sta.
Hallitusohjelmassa lausuttu tavoite on Suomen logistisen kilpailukyvyn parantaminen ja elinkeinoelämän logistiikkakustannusten alentaminen koko maassa. Tavoitteiden toteuttamisen tueksi liikenneministeriö on perustanut logistiikkafoorumin. Sen tehtävänä on ohjata logistiikkastrategian ja logistiikka-alan elinkeinopoliittisen ohjelman valmistelua. Foorumilla on toimiaikaa kesään 2011.
Yksi foorumissa esiin otettavista teemoista ovat juuri logistiikan kustannukset.
– Tavoitteena on, että ajankohtaisten hankkeiden kustannusvaikutuksia selvitetään. Näin saadaan tietoa, jolla päätöksentekijät saadaan tiedostamaan tulevien päätösten vaikutukset, huomauttaa Mansukoski.
Logistiikkafoorumin puheenjohtajana on ylijohtaja Juhani Tervala liikenne- ja viestintäministeriöstä sekä jäseninä laajasti eri sidosryhmien edustajia. Elinkeinoelämän järjestöt ja yritykset ovat mukana foorumissa.