Kireät verot ja vähän investointeja |
19.03.2010

Suomen julkinen talous on velkaantunut melko kevyesti. Uuden arvion mukaan velkaa on tänä vuonna noin 48 prosenttia bruttokansantuotteesta. EU:n kasvu- ja vakaussopimuksen asettama raja on 60 prosenttia.
Silti Suomea ei voi pitää julkisen talouden mallimaana. Tämä tulee ilmi työnantajaliittojen eurooppalaisen kattojärjestön Businesseuropen (BE) raportista. EK on Businesseuropen jäsen.
Ongelmia ei ratkota verottamalla lisää
Suomen sijoitusta BE:n vertailussa heikentää erityisesti kireä verotus. Suomessa kannettujen verojen suhde bruttokansantuotteeseen on Tanskan, Ruotsin, Belgian ja Italian jälkeen EU:n korkein.
– Vertailu kertoo sen, että julkisen talouden ongelmia on Suomessa todella paha lähteä ratkomaan verotusta kiristämällä. Sellaisissa maissa, joissa verot vielä eivät ole tapissa, tämä on enemmän realismia, sanoo vastaava ekonomisti Simo Pinomaa EK:sta.
Julkinen kulutus suurempaa kuin julkiset investoinnit
Suomen sijoitusta BE:n vertailussa huononsi myös se, että julkiset menot ovat Suomessa painottuneet kulutukseen. Investointien osuus on selvästi EU:n keskitasoa pienempi
Myös ikääntymisestä aiheutuvat menot ovat Suomessa suurempi ongelma seuraavan parinkymmenen vuoden kuin EU-maissa
yleensä. Syynä on se, että suuret ikäluokat ovat Suomessa jo nyt Suomessa eläkeiässä. EU-maissa eläkepiikki toteutuu
selvästi myöhemmin.
European
Reform Barometer: Benchmarking our way out of the crisis (pdf)