Komissio haluaa selkeyttää yleishyödyllisten palvelujen sääntelyä

Print

20.04.2011

Komissio julkaisi maaliskuussa tiedonannon, jonka tavoitteena on uudistaa yleishyödyllisiä taloudellisia palveluja (Services of General Economic Interest, SGEI) koskevaa sääntelyä. Lisäksi julkistettiin valmisteluasiakirja EU:n valtiontukisääntöjen soveltamisesta näihin palveluihin.

Yleishyödyllisillä taloudellisilla palveluilla tarkoitetaan sellaisia palveluja, jotka ovat yhteiskunnallisesti niin tärkeitä, että ne on tuotettava siitä huolimatta, olipa markkinoilta saatavissa kyseistä palvelua tai ei.

Komissio luettelee esimerkkeinä henkilö- ja tavarakuljetuspalvelut, postipalvelut, energia- ja vesihuollon, rahoituspalvelut, laajakaistan, julkiset radio- ja tv-lähetykset sekä sosiaalisen asuntotuotannon.

Tällaisen palvelun tuottaminen saattaa edellyttää, että palveluntuottajalle maksetaan taloudellista tukea yhteiskunnan varoista. Se puolestaan herättää kysymyksen, milloin korvaus voidaan katsoa EU:n valtiontukisääntelyn tarkoittamaksi valtiontueksi.

Pelisäännöt kirkkaiksi, määritelmä täsmälliseksi

Yleishyödyllisten palvelujen ja valtiontukisääntelyn pelisääntöjä on määritelty jo aiemmin mm. EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä sekä komission vuonna 2005 antamassa ns. Montin paketissa. Siitä huolimatta jäsenvaltioissa ja eri toimialoilla on edelleen epäselvyyttä, milloin kyseessä on yleishyödyllinen taloudellinen palvelu ja miten palvelu pitäisi järjestää.

Komissio haluaakin nyt selkeyttää sääntelyä avaamalla yleishyödyllisen palvelun määritelmää ja erottelemalla toisistaan erityisesti taloudellisen ja ei-taloudellisen palvelun. Lisäksi pohditaan mm. sitä, kuinka paljon sääntelyä pitäisi ulottaa paikallisiin palveluihin, joita ei ole aikomustakaan tarjota mihinkään toiseen EU-maahan.

Komissio tarkastelee valmisteluasiakirjassaan, miten yleishyödyllisiä palveluja on tähän asti toteutettu eri toimialoilla. Julkinen kuuleminen kehittämisehdotuksista avattaneen heinäkuussa.

EK:n mielestä palvelu voidaan katsoa yleishyödylliseksi taloudelliseksi palveluksi vain, jos markkinaehtoista tarjontaa ei ole lainkaan saatavilla. Tällaisen palvelun tarjoaja on valittava avoimella menettelyllä niin, ettei ketään syrjitä. Palveluntarjoajalle maksettava korvaus ei myöskään saa vääristää kilpailua.

Komission tiedonanto: http://ec.europa.eu/competition/state_aid/legislation/sgei_communication_en.pdf

Valmisteluasiakirja EU:n valtiontukisääntöjen soveltamisesta SGEI:hin:
http://ec.europa.eu/competition/state_aid/legislation/sgei_report_en.pdf


Lisätietoja:
Asiantuntija Jukka Lehtonen ja Brysselin toimiston päällikkö Tytti Peltonen

Kommentteja 0 kpl

Kommentoi

Print

Jaa