Lakko alkaa teknologiateollisuudessa klo 11

Print

21.10.2007

Toimihenkilöunionin ja Teknologiateollisuuden neuvottelut lakon välttämiseksi eivät onnistuneet. Seitsemää yritystä koskeva lakko alkaa maanantaina klo 11.

Toimihenkilöunionin palkankorotusvaatimukset olivat noin kolmanneksen korkeammat kuin teknologiateollisuudessa muille henkilöstöryhmille tehdyissä sopimuksissa. Niiden toteutus olisi merkinnyt yli 12 %:n korotusta kahdessa vuodessa. Teknologiateollisuus ei voinut hyväksyä olennaisesti muista henkilöstöryhmistä poikkeavaa korotustasoa.

Vaikutukset leviävät nopeasti lakonalaisten yritysten yhteistyöverkostoihin. Lakon haitat heijastuvat huomattavasti suurempaan joukkoon yrityksiä ja palkansaajia kuin TU:n kohteeksi valitsemat seitsemän yritystä ja niiden henkilöstö.

Toimihenkilöunioni TU:n 22.10. alkava lakko koskee seitsemää Teknologiateollisuuden jäsenyritystä ja niiden 34:ää toimipaikkaa. Lakon piirissä ovat Aker Yards, Boliden, Luvata, Outokumpu, Ovako, Rautaruukki ja Wärtsilä. TU on antanut jo varoituksen lakon laajentamisesta kuun lopussa, jolloin sen piirissä olis 27 yritystä ja niiden 78 toimipaikkaa.