Neuvottelutulos suunnittelualan toimihenkilöille

Print

20.10.2007

Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry ja Toimihenkilöunioni ovat 19.10.2007 saavuttaneet neuvottelutuloksen suunnittelu- ja konsulttialan toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen uudistamisesta.

Sopimus koskee noin 5 000 alalla työskentelevää toimihenkilöä.

Neuvottelutuloksen mukainen sopimuskausi päättyy 30.4.2010 ja palkat nousevat sopimuskauden aikana kaikkiaan keskimäärin 10,5 prosenttia.

Palkkoja korotetaan ensimmäisen kerran 1.11.2007 alkaen 80 eurolla kuitenkin vähintään 3,4 prosentilla. Lisäksi joulukuussa 2007 maksetaan kaikille toimihenkilöille 100 euron suuruinen kertakorvaus. Toinen yleiskorotus on suuruudeltaan 2,5 prosenttia ja se maksetaan 1.10.2008 alkaen ja myös kolmas yleiskorotus on suuruudeltaan 2,5 prosenttia ja se tulee voimaan 1.5.2009 alkaen.

Neuvottelutuloksessa sovittiin myös 1.5.2008 maksettavasta yhden prosentin suuruisesta korotuserästä, jonka kohdentumisesta voidaan sopia paikallisesti. Jos erän kohdentumisesta ei sovita, siitä maksetaan 1.10.2008 alkaen 0,5 prosenttia tasan kaikille työntekijöille yleiskorotuksen osana ja työnantaja päättää 0,5 prosentin jakamisesta samassa yhteydessä. Lisäksi sovittiin 1.5.2009 maksettavasta 0,5 prosentin suuruisesta korotuserästä, jonka kohdentumisesta voidaan sopia paikallisesti. Jos erän kohdentumisesta ei sovita, työnantaja päättää sen jakamisesta.