Raamisopimukseen liittyvän hallituksen kannanoton tulkinta

Print

19.10.2011

Työmarkkinakeskusjärjestöt EK, SAK ja STTK sekä hallituksen edustajana työministeri Lauri Ihalainen ovat keskustelleet raamisopimuksen liitteenä olevan hallituksen kannanoton tulkinnasta. Työmarkkinakeskusjärjestöt esittävät hallituksen työelämän kehittämistä koskevan kannanoton sisällyttämistä alakohtaisten työ- ja virkaehtosopimusten allekirjoituspöytäkirjoihin.

Valtiovallan taholta on laadittu tätä koskeva alustava hahmotelma kolmikantaisen työryhmän toimeksiannosta.

Työryhmätyössä luodaan valtioneuvoston kannanoton mukaisen linjauksen pohjalta malli, jossa työntekijä voi osallistua osaamista lisäävään kolmen päivän koulutukseen. Tämän koulutuksen järjestäminen tuottaa työnantajalle verovähennysoikeuden. Vastaava järjestely koskee myös yli 55-vuotiaiden työkyvyn edistämistä ja työhyvinvointia koskevia toimia.

Uuden järjestelmän tarkemmat edellytykset valmistellaan työryhmässä 31.5.2012 mennessä.


Työministeri Ihalaisen vetoomus:

Työministeri Ihalainen uskoo, että tässä työssä löydetään yhteisymmärrys hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen kesken ja aikaansaadaan merkittävä uudistus osaamisen ja työhyvinvoinnin kehittämiseksi. Näillä lähtökohdilla on hyvä edetä koulutusta ja työhyvinvointia koskevissa asioissa.

Ihalainen vetoaa, että teknologiateollisuuden neuvotteluissa voitaisiin edetä ripeästi, sillä neuvotteluratkaisulla on keskeinen merkitys kattavan raamiratkaisun aikaansaamiseksi.

Tätä mahdollisuutta ei pitäisi nyt hukata. 

Print

Jaa