Suomen koko liikennejärjestelmä tarkasteluun

Print

07.12.2011


Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala

Lyhytjänteisyys ja pirstaleisuus ovat leimanneet liikenneratkaisuja Suomessa. On tärkeää, että nyt otetaan tarkasteluun koko liikennejärjestelmä, sanoo EK:n johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala huomenna ilmestyvässä Prima-lehdessä.

Yritysten kuljetushuolet ovat lisääntyneet oleellisesti parin viime vuoden aikana. Rikkidirektiivi, polttoaineverot, väylämaksut ja ilmastovelvoitteet uhkaavat kasvattaa kustannustaakkaa kohtuuttomasti. Kuljetusten sujuvuutta ovat puolestaan sotkeneet kylmät talvet, lakot ja väyläverkon pullonkaulat.

Siksi hallitusohjelmassa luvattu liikennepoliittinen selonteko ja elinkeinoelämän tarpeista lähtevä logistiikkastrategia ovat enemmän kuin tervetulleita.

Vienti kärsii

Kuljetuskustannuksiin on tulossa useita korotuksia, joiden yhteissumma on valtava. Suurin kustannustekijä on merenkulun rikkipäätös, joka toisi jopa miljardiluokan menot elinkeinoelämälle. Merikuljetuksille on tulossa muitakin uusia ympäristövaatimuksia. Tieliikenteen polttoaineverot nousevat sekä vanhan että uuden hallituksen esitysten takia. Lentoliikenne puolestaan tulee päästökaupan piiriin.

”Näitäkin päätöksiä tehdään yksi kerrallaan, eikä kukaan laske kokonaissummaa. Kun kustannukset iskevät päällekkäin, yrityksille tulee sietämätön kuorma”, moittii Kylä-Harakka-Ruonala.

Suomen kannalta on surkeaa, että kuljetuksiin liittyvä ongelmasuma osuu pahiten samoihin yrityksiin: luonnonvaroja jalostavaan vientiteollisuuteen.

Kaikki kuljetusmuodot tarpeen

Liikennejärjestelmää käsiteltäessä keskusteluun nousevat yleensä yksittäiset tie- ja ratahankkeet, vaikka erilliset palaset eivät elinkeinoelämän tarpeita ratkaise.

Yritysten logistiset ratkaisut ovat kokonaisuuksia, joihin sisältyy kuljetuksia maanteillä, raiteilla, merillä ja ilmassa.

Pitkäjänteinen suunnittelu ja päätöksenteko ovat tärkeitä myös veronmaksajien kannalta. Pieninä palasina tehdyt investoinnit tulevat helposti kalliimmiksi kuin kokonaisuutena hoidetut. Rahoituksen pitkäjänteisyyttä voisi lisätä esimerkiksi erillisen rahoitusyhtiön avulla.

Suomen liikenneyhteyksien kehittämisessä täytyy ajattelun ulottua kauas maan rajojen ulkopuolelle. Nyt kannattaisi miettiä myös aiemmin utopistisilta tuntuneita vaihtoehtoja. Esimerkiksi Jäämeren reitit ja idänsuunnan rautatieliikenne voivat tulevaisuudessa näyttäytyä uudessa valossa.

”On hyvä miettiä erilaisia skenaarioita etenkin nyt, kun maailmantaloudessa tapahtuu suuria muutoksia”, sanoo Kylä-Harakka-Ruonala.

Kommentteja 1 kpl

Kommentoi

Print

Jaa