Aalto-korkeakoulu luo uutta elinkeinoelämälle tärkeää osaamista

Print

25.06.2008

EK pitää Aalto-korkeakoulun perustamista merkittävänä strategisena päätöksenä, jolla osaltaan turvataan suomalaisen elinkeinoelämän ja yhteiskunnan kehitykselle ja kilpailukyvylle keskeisten alojen osaaminen.

”Muutos ei missään nimessä saa jäädä pelkäksi olemassa olevien korkeakoulujen hallinnolliseksi yhdistämiseksi. Uuden yliopiston on kyettävä uudistumaan”, sanoo EK:n puheenjohtaja Antti Herlin säädekirjan allekirjoittamistilaisuudessa. Herlin korostaa, että muutoksen on kummuttava yliopiston sisältä, ”sitä eivät voi ulkopuoliset sanella”.

Aalto-korkeakoulun uudessa toimintakulttuurissa on tärkeää paitsi terävöitynyt strateginen ja akateeminen johtaminen, myös tiivis yhteistyö elinkeinoelämän kanssa, laaja kansallinen ja kansainvälinen verkottuminen ja ennen kaikkea pyrkimys kansainväliselle kärkitasolle. Rimaa on nostettava kaikessa toiminnassa. Aalto-korkeakoulun kansainvälisyyden tulee näkyä niin opiskelijoissa kuin opettajissa, tutkijoissa ja yliopiston johdossa.

Uudenlainen, muuttuvan yhteiskunnan tarpeita vastaava osaaminen on tärkeää elinkeinoelämälle. Uudesta yliopistosta valmistuneilla tulee olla oman alansa syvällistä osaamista, mutta myös laaja-alaista sivistystä sekä edellytykset menestyä kansainvälisessä toimintaympäristössä. Opetuksen laatu ja opettaja-opiskelija vuorovaikutus on varmistettava riittävillä opettajaresursseilla.

Säätiöpääoma turvaa pitkäjänteisen tutkimuksen ja opetuksen tason noston

Aalto-korkeakoululle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että sen toimintaedellytykset ovat kansainvälisesti kilpailukykyisellä tasolla. Taloudellisesti tämä merkitsee yliopiston toimintamenorahoituksen merkittävää lisäämistä, mutta myös riittävää riippumatonta säätiöpääomaa.

Aalto-korkeakoulun säätiöpohjaisuus mahdollistaa toiminnan vahvan taloudellisen perustan ja luo entistä paremmat edellytykset strategian toteuttamiselle sekä yliopistolle ominaiselle pitkäjänteiselle perustutkimukselle. Mitä enemmän vapaasti kohdennettavaa rahoitusta yliopistolla on käytettävissä, sitä paremmat ovat aidosti korkeatasoisen toiminnan edellytykset.

EK on elinkeinoelämän edustajana sitoutunut koordinoimaan 200 miljoonan euron keräämisen säätiön yhteensä 700 miljoonan euron säätiöpääomaan. Herlin korostaa Aalto-korkeakoulun merkitystä suomalaiselle elinkeinoelämälle ja haastaa suomalaisen elinkeinoelämän, säätiöt ja muut yhteisöt, sekä kaikki tieteen ja taiteen ystävät yhteisiin talkoisiin säätiöpääoman keräämiseksi. Yli puolet luvatusta pääomasta on jo kasassa. Työ pääoman keräämiseksi jatkuu vilkkaana syksyllä 2008, kun säätiön hallitus on nimetty.

Lisätietoja
Projektipäällikkö Marcus Nybergh, EK, puhelin (09) 4202 3241,
050 556 7030, sähköposti marcus.nybergh@ek.fi,
www.ek.fi/aalto.

Ks. myös opetusministeriön tiedote aiheesta

Hae tästä osiosta


Kohdista hakusi