Aalto-yliopiston säätiöpääoma on koossa

Print

30.06.2011

Aalto-yliopisto ja Elinkeinoelämän keskusliitto ovat päässeet tavoitteeseensa kerätä 200 miljoonaa euroa Aalto-yliopiston säätiöpääomaan kesäkuun loppuun mennessä. Suomen valtio sijoittaa pääomaan 2,5 kertaa lahjoituksilla kerätyn summan, maksimissaan 500 miljoonaa euroa.

Kerätty 200 miljoonaa euroa yhdessä valtion sijoittaman 500 miljoonan euron kanssa muodostaa Aalto-yliopiston säätiöpääoman.

Aalto-yliopisto on asettanut tavoitteekseen nousta maailman kärkiyliopistojen joukkoon vuoteen 2020 mennessä. Tämän saavuttaminen edellyttää kansainvälisesti kilpailukykyisellä tasolla olevia toimintaedellytyksiä. Säätiöpääoman tuotot tarjoavat Aalto-yliopistolle lisärahoitusta ja mahdollisuutta kohdistaa resursseja strategisille painopistealueille. Tuotot tullaan käyttämään korkeatasoiseen opetukseen ja tutkimukseen, ja niillä on tarkoitus kattaa tulevina vuosina 6–8 % yliopiston noin 400 miljoonan euron vuosittaisesta toimintabudjetista.

Aalto-yliopiston säätiöpääomaa on kerätty Elinkeinoelämän keskusliiton ja Aalto-yliopiston yhteisenä ponnistuksena Aalto-korkeakoulusäätiön perustamisesta lähtien vuonna 2008, jolloin perustajatahot lahjoittivat pääomaan yhteensä 112 miljoonaa euroa. Lukuisat säätiöt, yritykset, yhteisöt, alumnit, yksityishenkilöt sekä Aallon opiskelijat ja henkilöstö ovat sen jälkeen kartuttaneet pääomaa erikokoisilla lahjoituksilla nyt koossa olevaan 200 miljoonaan euroon.

– Haluamme kiittää lämpimästi kaikkia pääomaan lahjoittaneita. Tämä arvokas tuki antaa meille hyvät edellytykset Suomelle elintärkeän uuden osaamisen synnyttämiselle. Jatkamme nyt innokkaina hyvin alkanutta työtämme osoittaaksemme olevamme lahjoittajien luottamuksen arvoisia, iloitsee Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

– Osaltaan säätiöpääoma vahvistaa Aalto-yliopiston rahoituspohjaa ja tukee sen itsenäistä asemaa. Valitettavaa on kuitenkin, että samaan aikaan maan hallitus on leikkaamassa merkittävästi panostuksiaan opetukseen sen kaikilla tasoilla, myös korkeakoulutuksesta. Menestyksemme voi perustua vain korkeatasoiselle huippuosaamiselle. Panostukset onkin kyettävä suuntamaan jatkossa entistä tehokkaammin, toteaa EK:n Aalto-yliopiston varainhankinnan puheenjohtaja Antti Herlin.

– Suomessa tarvitaan entistä laadukkaampaa koulutusta ja tutkimusta sekä tieteidenvälistä yhteistyötä. Siksi on välttämätöntä investoida osaamiseen ja koulutukseen. Varainhankinnassa on ollut kyse kansallisesta hankkeesta, korostaa Herlin.

Aalto-yliopiston varainhankinta jatkuu myös säätiöpääomakeräyksen jälkeen. Uudenlaisten yhteistyömuotojen kehittäminen osana varainhankinnan strategista suunnittelua on ollut jo jonkin aikaa käynnissä.

– Säätiöpääomakeräyksen aikana saatu palaute elinkeinoelämän ja muiden sidosryhmien puolelta on ollut niin kannustavaa, että uskomme yhteistyömuotojen monipuolistuvan entisestään jatkossa, sanoo Aalto-yliopiston varainhankintajohtaja Jyri Tawast.

Lisätietoja:

  • johtaja Timo Kekkonen, EK, puh. 050 500 3214
  • varainhankintajohtaja Jyri Tawast, Aalto-yliopisto, puh. 044 261 0242

Kommentteja 0 kpl

Kommentoi