Eväitä kasvuun löytyy, epävarmuus jarruttaa toimeenpanoa

12.05.2011

Kysely pk-yritysten toimintaympäristöstä


Pienet ja keskisuuret yritykset haluavat laajentaa toimintaansa julkisessa palvelutuotannossa ja kehittää ns. vihreää liiketoimintaa. Myös pk-yritysten valmiudet hyödyntää paikallisen sopimisen mahdollisuuksia ovat parantuneet, joskaan lainsäädäntö ja työehtosopimukset eivät yrittäjien mielestä anna vielä riittävästi mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen.  

– Pk-yrityksillä on nyt halua kehittää toimintaansa ja tarttua uusiin kasvumahdollisuuksiin. Valitettavasti monet yritykset painivat kuitenkin yhä taantuman jälkeisissä rahoitus- ja maksuvaikeuksissa. Myös epätietoisuus yritysverotuksen mahdollisista muutoksista heikentää investointihalukkuutta, EK:n PK-johtaja Pentti Mäkinen sanoo.

Tiedot käyvät ilmi EK:n tänään julkistamasta ensimmäisestä toimintaympäristökyselystä, johon vastasi 534 pk-yritysjohtajaa eri puolilta Suomea. Huhtikuun puolivälissä tehdyssä kyselyssä yrittäjiä pyydettiin arvioimaan mm. rahoituksen saatavuutta, verotusta, paikallista sopimista ja julkisen palvelutuotannon avaamista.

Valmiudet paikalliseen sopimiseen kohentuneet

– Huomionarvoista on, että esimerkiksi paikallisen sopimisen osaaminen näyttäisi nytkähtäneen eteenpäin pienimmissäkin yrityksissä. Työnantajan ja työntekijöiden valmiudet sopia työajoista ja palkoista yritystasolla koettiin kohtuullisen hyviksi kaikenkokoisissa yrityksissä. Sen sijaan työlainsäädännön ja työehtosopimusten tarjoamia mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen arvioitiin kriittisemmin, Mäkinen huomauttaa.

Lähes 80 prosenttia yritysjohtajista suhtautui myönteisesti kuntapalvelujen avaamiseen yksityisille palveluntuottajille. Myös vihreä liiketoiminta näyttäisi etenevän tämänkin kyselyn mukaan vauhdikkaasti: kasvuyrityksistä jopa 63 prosenttia oli investoinut sellaisten tuotteiden, prosessien tai toimintamallien kehittämiseen, joilla voidaan vähentää ympäristövaikutuksia.

Käyttöpääoman tarve edelleen suuri

Pk-yrityksillä on edelleen maksuvaikeuksia ja rahoitusongelmia. Noin 17 prosentilla yrityksiä oli ollut maksuvaikeuksia ja 5 prosentilla merkittäviä rahoitusongelmia viimeisen puolen vuoden aikana. Vaikeudet ovat edelleen yleisempiä kuin ennen vuonna 2008 alkanutta taantumaa.

– Yritysverotuksen epävarmuustekijät ovat heikentäneet investointihalukkuutta jopa joka neljännessä yrityksessä. Yrittäjät toivovat nyt uusia ratkaisuja, jotka kannustavat kasvuun ja yritystoiminnan kehittämiseen, Mäkinen painottaa.

Kysely antaa uutta tietoa myös julkisten yritystukien ohjautumisesta erilaisiin yrityksiin. Julkinen tuki näyttäisi kohdistuneen oikeansuuntaisesti erityisesti voimakasta kasvua tavoitteleviin yrityksiin, joista lähes kaksi kolmasosaa oli saanut suoraa rahallista tukea joltakin julkiselta organisaatiolta. Yritysjohtajat pitivät yritystukijärjestelmän ensisijaisina kehittämiskohteina mm. tukia myöntävien organisaatioiden toimintojen yhdistämistä tai tehostamista.

Toimintaympäristökyselyn tuloksia julkistetaan seuraavan kerran marraskuussa. Kysely vuorottelee elo- ja helmikuussa julkistettavan EK:n PK-Suhdannebarometrin kanssa.

Lisätietoja:
PK-johtaja Pentti Mäkinen, puh. 050 500 2584, sähköposti: pentti.makinen@ek.fi
Asiantuntija Jari Huovinen, puh. 040 861 4582, sähköposti: jari.huovinen@ek.fi
 

Kommentteja 0 kpl

Kommentoi