Suhdannebarometri: loivaa ylämäkeä |
03.02.2011

EK:n Suhdannebarometrin mukaan suhdannenousu on jatkunut yli vuodenvaihteen, mutta ollut melko loivaa. Tämänhetkistä tilannetta kuvataan useimmilla aloilla vielä hieman keskimääräistä heikommaksi
-Tuotannon kasvu on kuitenkin jatkunut ja henkilöstöäkin on lisätty hieman. Myös kannattavuus on kääntynyt vähän parempaan, kertoo EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila.Suhdannenäkymät lähikuukausille ovat melko hyvät sekä teollisuudessa että palveluissa, ja vastaajayritykset ennustavat suhdannenousun jatkuvan vuoden 2011 alkupuolella. Rakentamisen näkymät ovat kausivaihtelu huomioiden varsin vakaat.
Tuotannon ja myynnin ennustetaan kasvavan kaikilla kolmella toimialalla. Henkilöstö kasvaisi myös, mutta työvoiman
lisäys jäisi melko loivaksi. Kannattavuusodotukset ovat pääosin kohtalaiset.
Kommentteja 0 kpl