Talouden epävarmuudessa otettava ohjat omiin käsiin |
 |
04.08.2011
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtaja Mikko Pukkinen odottaa maan hallitukselta ripeästi talouskasvua ja talouden dynamiikkaa vahvistavia päätöksiä. Yritysten suhdanneodotukset ovat heikentyneet viime keväästä, ja myös alkukesä tuotti lievän pettymyksen varsinkin teollisuusyrityksille.
– Epävarmuuden keskellä on otettava ohjat omiin käsiin ja vahvistettava aktiivisesti oman talouden kilpailukykyä. Ei saa jäädä ajelehtimaan toimettomana ja odottamaan uhkien toteutumista, Pukkinen sanoi torstaina Helsingissä Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Suhdannebarometrin julkistamistilaisuudessa.
Pukkinen kiirehtii mm. päätöksiä yhteisöveron alentamisesta. Hallitusohjelmaan kirjattu yhden prosenttiyksikön huojennus on riittämätön Suomen kilpailukyvyn kannalta, ja hallituksella pitää olla valmius tarkistaa nopeasti linjaustaan. Samoin on tärkeää, että selvitykset tutkimus- ja kehitystoiminnan kannusteista johtavat pikaisesti konkreettisiin toimiin.
– Kasvavan epävarmuuden keskellä on huolehdittava kaikin keinoin kilpailukyvystä niin poliittisessa päätöksenteossa kuin työmarkkinoillakin. Suhdannetilannetta kuvataan keskinkertaiseksi, mutta useiden maiden velkakriisit ja rahoitusmarkkinoiden levottomuus ovat kasvattaneet huomattavasti yritysten epävarmuutta ja varovaisuutta. Kokonaiskuvan hahmottamista vaikeuttaa osaltaan se, että kehitys on epäyhtenäistä: yritysten ja toimialojen odotukset vaihtelevat selvästi aiempaa enemmän.
Malttia liittojen palkkapöytiin
Taloustilanne edellyttää Pukkisen mukaan malttia liittojen palkkapöydissä. Tarvitaan työllisyyttä ja suomalaisen työn kilpailukykyä edistäviä maltillisia työmarkkinasopimuksia. Tällä tavoin syntyy tilaa myös ostovoimaa tukeville tuloveroverohelpotuksille.
– Elinkeinoelämän keskusliitto on valmis edistämään maltillisia alakohtaisia palkkaratkaisuja ja tekemään hyvää yhteistyötä hallituksen ja palkansaajakeskusjärjestöjen kanssa. EK toivoo, että myös palkansaajapuolen järjestöt sitoutuvat aidosti maltillisten työmarkkinasopimusten edistämiseen.
– Vaikka varsinaiset palkkaneuvottelut käydään liitoissa, keskusjärjestöillä on suuri vastuu talous- ja työmarkkinapolitiikan koordinoinnissa. Hallitusohjelmassa on myös useita työelämän kehittämishankkeita, joiden edistämisessä tarvitaan avointa, luottamuksellista ja pitkäjänteistä yhteistyötä. Kolmikantaisesti on löydettävä sopu mm. eläkejärjestelmän välttämättömästä uudistuksesta. Samoin tarvitaan ratkaisu sopimustoiminnan ja työrauhajärjestelmän kehittämisestä, Pukkinen painotti.
Kommentteja 0 kpl
Kommentoi