Lisää tehoja työvoimapalveluihin |
13.06.2007
Yritykset odottavat julkisilta työvoimapalveluilta korkeatasoista osaamista ja nopeutta. Näiden kriteerien täyttyminen on entistäkin tärkeämpää yritysten rekrytointiongelmien kasvaessa, kirjoittaa EK:n lainopillinen asiamies Hannu Rautiainen.
Työhallinnon uusi palvelukonsepti pohjautuu täyden palvelun periaatteeseen. Sen ankkurina on sähköinen asiointi.
”Palvelun lähtökohta on se, mistä työvoimaa saa – ei keskittyminen oman paikkakunnan työnhakijarekisteriin. Yhden työvoimatoimiston ajattelusta on luontevaa siirtyä koko maan kattavaan verkostomaiseen yhteistyöhön, sillä kohtaanto-ongelmat ovat sekä laadullisia että yhä enemmän määrällisiä”, Rautianen perustelee Prima-lehden kolumnissaan.
Hän arvioi, että osaavuuden ja nopeuden kriteerien samanaikainen täyttäminen käy entistä vaativammaksi, kun kotimainen työvoimavaranto niukkenee. Tarvitaan uutta ajattelua ja yhteistyötä.
”Esimerkiksi EURES-järjestelmän kautta tarjoutuva mahdollisuus rekrytoida muista EU-maista edustaa myönteistä kehitystä.”
Rautiainen antaa tunnustusta työvoimapalvelujen viimeaikaiselle kehittämiselle. Varsinkin yritysten tarpeisiin räätälöidyllä yhteishankintakoulutuksella voidaan reagoida nopeasti työvoimapulaan.
”Valitettavasti työhallinnon uusia palveluja tunnetaan toistaiseksi vielä huonosti.”