Oppimisesta uusi aluevaltaus elinkeinoelämälle

15.12.2011

Suomi on jo useita vuosia esiintynyt oppimisen mallimaana kansainvälisessä mediassa. Miten hyvä maine voisi poikia hyvää myös yrityksille? Miten voitaisiin rakentaa markkinoita kotimaahan ja luoda myös kansainvälistä kilpailukykyä? Näihin kysymyksiin pureudutaan Tekesin oppimisratkaisut -ohjelmassa ja Finpron vetämässä Future Learning Finland -hankkeessa.

 - Yritysten henkilöstökoulutuksessa joudutaan käytännön syistä miettimään kustannustehokkaita, tuloksellisia ja oppimiseen myös työn ohella innostavia ratkaisuja, sanoo Oppimisratkaisut -ohjelman johtoryhmän jäsen, EK:n koulutuspolitiikan asiantuntija Marita Aho.

Oppimisratkaisut -ohjelma ja Future Learning Finland auttavat yrityksiä laajentamaan ja syventämään osaamista niin, että on mahdollista synnyttää kansainvälisesti kilpailukykyistä oppimisliiketoimintaa.

Yrityksiä mukaan kehittämishankkeisiin

Yritysten kannattaa tulla seminaariin 11.1.2012 kuulemaan, mitä hankkeissa on meneillään ja mitä vielä tavoitellaan. Rahoitusta jo saaneet hankkeet voivat ottaa mukaan uusia kumppaneita.

Tekesin ja Finpron vetämät työkalut tukevat liiketoiminnan kehittämistä verkostoissa. Se tarkoittaa, että yritysten pitää liittoutua oppimisen ammattilaisten kanssa. Sellaisia voivat olla esimerkiksi oppilaitokset ja simulaatioihin sekä oppimispeleihin erikoistuneet yritykset.

Edellytyksenä yhteistyö

Oppimisratkaisut ohjelmaan halutaan tiivistä yhteistyötä, arvoverkkohankkeita, joissa yritykset kehittävät tutkimusryhmien kanssa uusia oppimiseen liittyviä ratkaisuja, joita pilotoidaan käytännössä kouluissa ja oppilaitoksissa.  Myös Future Learning Finland edellyttää valmiutta hakea verkostoitumisesta voimaa vastata kansainväliseen kilpailuun.

- Jos useita joko saman toimialan tai muuten samanlaisten kehittämishaasteiden parissa toimivia yrityksiä miettii henkilöstökoulutuksen kehittämistä yhdessä, siinäpä olisi jo hyvä alku verkostolle, Aho usuttaa.

Kun verkostoon valjastetaan lisäksi esimerkiksi yliopiston asiantuntemusta, kilpailuetua voitaisiin hakea uusimmasta tutkimustiedosta koskien vaikkapa aikuisten oppimisessa niin tärkeää osallistavaa ja innostavaa oppimista.

Oppimisratkaisut ja Future Learning Finland –vuosiseminaari järjestetään 11.1.2012 Helsingissä. Tekes Oppimisratkaisut-ohjelman verkkosivuilta löytyy ajantasainen ohjelma ja ilmoittautumisohjeet. Ilmoittautuminen päättyy 19.12.

Tekes Oppimisratkaisut
Vuosiseminaarin ohjelma ja ilmoittautumisohjeet 

Lisätietoja:   
Pekka Ollikainen, Tekes, Oppimisratkaisut-ohjelman päällikkö, p. 010 605 5758
Veli-Pekka Niitamo, Finpro, Future Learning Finland ohjelmajohtaja, p. 020 46 951
Marita Aho, asiantuntija, EK, p. 09 4202 2336


 

Kommentteja 0 kpl

Kommentoi

Jaa