Tavoite: Suomesta johtava koulutukseen ja sen laatuun perustuva talous |
30.04.2010

Koulutuksen osuutta Suomen kokonaisviennistä koetetaan nostaa merkittävästi viiden seuraavan vuoden aikana. Tavoite on osa valtioneuvoston eilen tekemää päätöstä suomalaisen koulutusviennin linjauksista.
Strategisten linjausten tavoitteena on, että Suomi on yksi maailman johtavista koulutukseen ja koulutusjärjestelmän laatuun perustuvista talouksista. Koulutuksen osuuden Suomen kokonaisviennistä on määrä kasvaa merkittävästi vuoteen 2015 mennessä.
– Strategia voi vaikuttaa korkealentoiselta. Mutta juuri tällaista uusien työpaikkojen, kasvun ja hyvinvoinnin lähteiden etsimistä ja kunnianhimoista edellytysten rakentamista tarvitaan, toteaa EK:n asiantuntija Marita Aho.
Koulutusvienti on osa palvelukauppaa
EK on tyytyväinen, että koulutusvienti määritellään laajasti eri toimialoja yhdistävänä sektorina. Koulutusvienti on osa maailman palvelukauppaa. Koulutuskauppa on kansainvälisesti nopeasti kasvava markkina. Tämän vuoksi se tarjoaa Suomelle paljon mahdollisuuksia.
– On toki edettävä tavoitteellisesti ja tehtävä markkinatutkimusta huolella. Tähän tuore strategia velvoittaakin.
Vienti edellyttää toimivia koulutuksen kotimarkkinoita
– Viennin edistämiseksi on pidettävä yllä toimivia kotimarkkinoita. Strategiassa tämä tuodaan selkeästi esille. Siinä todetaan, että yksityisen ja julkisen sektorin tehokkaalle yhteistyölle on luotava toimivat rakenteet, Aho iloitsee.
Tarvitaan sekä vahvaa julkisrahoitteista suomalaista koulutusjärjestelmää että yrityksiä. Ne luovat yhdessä kansainvälisestikin houkuttelevia ja kilpailukykyisiä oppimis-, tutkimus- ja innovaatioympäristöjä. Yhteistoiminnan tehostamiseksi alalle aiotaan rakentaa yritysklusteri, joka aktiivisesti etsii uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
Kiireellisimpiä käytännön toimenpiteitä on, että esimerkiksi opetusteknologian ja muiden alan palvelujen osto-osaamista kehitetään julkisessa hallinnossa.