Tekijänoikeuksista ei tullut takkia, tuli kukkaro

Print

13.11.2007

EK on pettynyt siihen, että päätöstä siirtää kaikkien teollis- ja tekijänoikeuksien lainsäädännön valmistelu uuteen työ- ja elinkeinoministeriöön (TEM) ei saatu aikaan.

Tekijänoikeuksien lainsäädännön valmistelu jää edelleen opetusministeriön haltuun. TEM vastaa muiden IPR-asioiden, kuten patenttien, tavaramerkkien ja mallien lainsäädännön valmistelusta.

– Olisi ollut toivottavaa, että uuden ministeriön luomisen yhteydessä olisi ratkaistu kaikkien IPR-asioiden hallinto tehokkaalla tavalla, johtava asiantuntija Tytti Peltonen EK:sta harmittelee.

– Nyt on pohdittava, miten tekijänoikeuslainsäädännön valmistelussa voidaan ottaa paremmin huomioon muuttunut maailma. Tietoyhteiskunnan kehittyminen ja digitalisoituminen ovat kasvattaneet teollis- ja tekijänoikeuksien taloudellista merkitystä erityisesti pk-yrityksille.


– On hyvä, että tekijänoikeustoimikunnan rooli lähdetään kehittämään. Sillä on kuitenkin oltava puolueeton johto ja sen on edustettava kaikkia keskeisiä etutahoja.

Tekijänoikeuslain sisältöä on kehittävä ja uudistettava jatkuvasti riippumatta siitä, millä ministeriöllä vastuu tekijänoikeusasioista on. Lain on vastattava tietoyhteiskunnan tarpeisiin ja mahdollistettava uusien teknisten ratkaisujen käyttö.

EK katsoo, että tekijänoikeuslakia on uudistettava selkeämmäksi ja toimivammaksi siten, että uudet teknologiat ja jakelukanavat otetaan huomioon. Lakiin tulee myös ottaa työsuhdetekijänoikeutta koskeva olettama. Tarvittavat lainmuutokset on valmisteltava riippumattoman puheenjohtajan johdolla laajapohjaisesti niin, että keskeiset etutahot ovat edustettuina.

– Hyvä asia on myös, että valtioneuvosto päättää jatkossa hyvitysmaksun piiriin kuuluvista laitteista opetusministeriön esityksestä.

Valtioneuvoston kanslian tekijänoikeuksia koskeva tiedote