Tekniikan ja liikenteen osaajille on kysyntää |
07.03.2008
EK:n jäsenyrityksissä oli viime vuonna yli 60 000 avointa työtehtävää. Paikoista valtaosa, 40 000, oli avoinna
palveluyrityksissä. Teollisuuteen tarvittiin 16 000 ja rakennusalalle 5 000 uutta työntekijää. Uusia osaajia palkattiin
eläkkeelle siirtyvien tilalle tai muuttuvan liiketoiminnan tarpeisiin. Tiedot ovat EK:n henkilöstö- ja
koulutustiedustelusta.
Teollisuudessa ja rakentamisessa rekrytointitarve painottui ammatillisen koulutuksen suorittaneisiin. Palvelualoille
palkattiin yhtä paljon ammatillisen koulutuksen suorittaneita kuin korkeakoulututkinnon suorittaneita.
Noin puoleen avoimista paikoista haettiin ammatillisesta koulutuksesta valmistunutta työntekijää. Vajaa kolmannes
työtehtävistä edellytti tutkintoa ammattikorkeakoulusta, ja joka seitsemäs yliopistotutkintoa. Vain joka kymmenenteen
tehtävään kelpasi ilman minkäänlaista tutkintoa.
EK:n jäsenyrityksiin kaivattiin etenkin tekniikan ja liikenteen ammattilaisia. Uutta väkeä palkanneista yrityksistä
peräti 45 prosenttia haki näiden alojen ammattiosaajia. Paikkoja oli noin 12 800 henkilölle. Yli puolet heistä
rekrytoitiin teollisuuteen.
Noin viidennes yrityksiin palkatuista ammatillisen koulutuksen suorittaneista oli liiketalouden tai kaupan alan
osaajia. He sijoittuivat pääasiassa palvelualalle.
Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita palkattiin enemmän kuin aikaisemmin. Heitä tarvittiin EK:n jäsenyrityksiin 16
200. Kolme neljästä ammattikorkeakoulutetusta palkattiin palvelualoille, runsas viidennes teollisuuteen ja
rakennusalalle 6 prosenttia. Eniten tarvittiin AMK-insinöörejä, joiden osuus oli kolmannes. Reilu neljännes oli
tradenomeja liiketalouden ja kaupan koulutusalalta.
Yliopistotaustaisia työntekijöitä EK:n jäsenyrityksiin palkattiin 8 500. Heistä kaksi kolmasosaa sijoittui
palvelualoille. Teknisen osaamisen tarve painottui myös korkeakoulutetussa väessä. Yrityksiin palkatuista
korkeakoulutetuista noin 40 prosenttia oli diplomi-insinöörejä. Liiketaloutta ja kaupan alaa opiskelleiden osuus oli
vajaa neljännes ja tietojenkäsittelyalan osaajien noin viidennes.