Tienkäyttömaksujen kokeilu ongelmallinen

Print

14.06.2007

Liikenne- ja viestintäministeriö on päättänyt perustaa työryhmän selvittämään tienkäyttömaksujen kokeilua Helsingistä Vaalimaalle johtavalla valtatie 7:llä. Tienkäyttömaksuihin liittyy ongelmia.

Liikenne- ja viestintäministeriö on päättänyt perustaa työryhmän selvittämään tienkäyttömaksujen kokeilua Helsingistä Vaalimaalle johtavalla valtatie 7:llä. Tienkäyttömaksuihin ja niiden mahdolliseen kokeiluun liittyy ongelmia.

Tänään julkistettujen alustavien laskelmien mukaan ei ole lainkaan selvää, että keräyskustannukset jäisivät alle tiemaksujen tuoton. Sen sijaan ne nostavat suomalaisten kuljetusten kustannuksia entisestään.

Taustalla on eduskunnan ponsi tiekohtaisten käyttömaksujen luomisesta ja tarkoitus saada venäläinen liikenne osallistumaan tien käytöstä aiheutuviin kustannuksiin.

– Kansainväliset sopimukset edellyttävät, että kaikkia tienkäyttäjiä kohdellaan tasapuolisesti. Tämän takia tiemaksuja olisi perittävä myös suomalaisilta kuljetuksilta, eikä maksuja voitaisi palauttaa kotimaiselle liikenteelle, korostaa liikennepolitiikan asiantuntija Tiina Haapasalo EK:sta.

Logistiikkakustannukset ovat merkittävä kilpailukykytekijä elinkeinoelämälle. Elinkeinoelämän kannalta keskeinen tavoite on, että kuljetuskustannukset laskevat ja asetelma paranee kilpailijamaihin verrattuna. Tämä on myös tavoitteena hallitusohjelmassa.

Rajaliikenteen tilanteen helpottamiseksi EK kannattaa mm. rekkaparkkien rakentamista ja sähköisen tullauksen kehittämistä. Pitkäjänteinen ratkaisu on myös Helsinki-Vaalimaa -yhteysvälin rakentaminen kokonaan moottoritieksi. Hankkeen toteuttamista elinkaarimallilla kannattaa selvittää.

– On hyvä, että tienkäyttömaksujen vaikutuksia halutaan selvittää huolellisesti.

Elinkeinoelämän näkökulmasta keskeisiä kysymyksiä ovat

  • Mitä vaikutuksia maksuilla halutaan ja mitkä ovat tehokkaimmat keinot?
  • Heikentyisivätkö yritystoiminnan edellytykset tienkäyttömaksun kokeilualueella valtatie 7:n vaikutuspiirissä Itä-Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa?
  • Miten maksut vaikuttaisivat suomalaisten yritysten Venäjän kauppaan?
  • Vähenisivätkö transitoliikenteen tuomat työpaikat, tulot tai palvelutasoedut muulle vientitoiminnalle?
  • Miten paljon kokeilu maksaisi ja miten kustannukset katettaisiin syömättä perusväylänpidon rahoitusta ja tiukkoja kehyksiä?
  • Millaisia viiveitä sekä turvallisuus- ja ympäristöongelmia syntyisi liikenteen siirtymisestä maksuttomille rinnakkaisteille?