Valtiontalouden tasapaino voi heiketä nopeasti

Print

02.11.2007

Talouden noususuhdanne on paisuttanut valtion taloutta. Kuluvan vuoden tammi- syyskuussa valtion talouden ylijäämä on noussut yli kolmen miljardin euron, mikä on lähes miljardi euroa enemmän kuin viime vuonna.

Ylijäämien uskotaan pysyvän korkeina myös loppuvuodesta, koska syyskuussa julkistetussa valtion kolmannessa lisäbudjetissa verotulojen kasvuarviota nostettiin 0,8 miljardia euroa.

-Kaikkiaan valtion tulojen uskotaan ylittävän tänä vuonna lähes 3 miljardia euroa verrattuna talousarvioon. Tämä on 7 prosenttia enemmän kuin alun perin budjetoitiin. Viime vuosina valtiovarainministeriö on yleensä aliarvioinut verokertymän kasvua. Nyt ylitys näyttää kuitenkin olevan poikkeuksellisen suuri, sanoo EK:n vastaava ekonomisti Simo Pinomaa.

Rahaa on karttunut myös kunnille ja sosiaalirahastoille. Kuluvan vuoden alkupuolella koko julkisen talouden ylijäämä kasvoi viime vuodesta noin 30 prosenttia. Toisella neljänneksellä ylijäämää kertyi ennätykselliset lähes 5 miljardia euroa.

Vahvasti nousevat verokertymät heijastavat hyvää suhdannetilannetta ja kireitä veroperusteita. Tärkein yksittäinen tekijä on parantunut työllisyys, joka paisuttaa ansiotulojen verokertymää ja pienentää työttömyys- ja sosiaaliturvamenoja. Myös yhteisöverotuloja on kertynyt runsaasti.

Tilanteeseen sisältyy omat riskinsä. Syksyllä toteutetut yksityisen sektorin palkankorotukset paisuttavat nyt palkkasummaa. Tällä on positiivinen vaikutus kuluvan vuoden verokertymään. Vähitellen kuitenkin työvoimakustannusten nousulla voi olla kielteiset vaikutukset työllisyyteen.

-Samalla suhdanteet ovat alkaneet pehmentyä, mikä heikentäisi yhtiöverotuottoja. Vaikka työllisyystilanteessa ei ole odotettavissa nopeaa käännettä huonompaan, valtiovallan ei kannata tässä tilanteessa kasvattaa menojaan.

-Sen sijaan velkojen pienentäminen, kasvua tukevat veronkevennykset ja varautuminen väestön ikääntymisestä aiheutuviin kustannuksiin ovat oikeaa politiikkaa, Pinomaa toteaa.

Hae tästä osiosta


Kohdista hakusi