Yhtenäinen euromaksualue tehostaa sisämarkkinoita |
09.02.2012
Euroopan parlamentti ja EU:n jäsenvaltiot sopivat viime joulukuussa yhtenäisen euromaksualueen (SEPA) käyttöönoton takarajasta. Yhteisiin standardeihin perustuvien SEPA-tilisiirtojen ja SEPA-suoraveloituksen pitää olla käytössä 1.2.2014 mennessä.Tekniset vaatimukset ja sitovat määräpäivät annetaan asetuksella, jonka voimaantulo edellyttää parlamentin ja neuvoston hyväksyntää. Asia edennee parlamentin käsittelyyn helmikuussa.
Suomessa SEPA-aikaan siirryttiin jo marraskuussa 2011, kun kotimaisissa tilisiirroissa otettiin käyttöön täysimääräisesti uuden standardin mukaiset eurotilisiirrot. Tulevan asetuksen etuna on, että määräajan jälkeen yhteensopivuus on taattu myös muissa EU-maissa. Suomalaiset yritykset ja kuluttajat voivat sen jälkeen hyödyntää euromaksualueen etuja täydessä laajuudessaan myös rajat ylittävissä maksuissa.
Euromaksualueen käyttöönotto on merkittävä virstanpylväs yhteismarkkinoiden kehittämisessä. Se helpottaa ja nopeuttaa maksamista sekä vähentää maksamisen kustannuksia. Lisäksi se tarjoaa osaltaan hyvän perustan maksamisen eri tapojen, kuten sähköisen maksamisen ja mobiilimaksamisen kehittymiselle tulevaisuudessa.
Lisätietoja:
Rahoitusasiantuntija Tommi Toivola ja Brysselin toimiston päällikkö Tytti Peltonen
Kommentteja 0 kpl