Valtaosalla EK:n jäsenyritysten työntekijöistä työehtosopimuskierros käyty

Print

26.10.2007

Syksyn työehtosopimusneuvottelut ovat viime viikkoina edenneet ripeää tahtia.

Valtaosa EK:n jäsenyritysten palveluksessa olevista palkansaajista on jo uusien työehtosopimusten piirissä.

Keväästä lähtien solmitut työehtosopimukset koskevat tällä hetkellä noin 760 000 palkansaajaa. 30.9.2007 päättyneessä tulopoliittisessa sopimuksessa mukana olleista aloista sopimukset ovat vielä auki noin 125 000 palkansaajan osalta.

Suuri osa näistä sopimuksista liittyy toimihenkilökenttään, jossa esimerkiksi Toimihenkilöunioni on jo aloittanut teknologiateollisuuden toimihenkilöiden työtaistelut.

Loppusyksystä ja ensi vuoden puolella neuvoteltavaksi tulevat muun muassa merkittävä osa logistiikkaketjusta (maa-, meri- ja ilmakuljetukset), satamat sekä rakennusteollisuuden työntekijäsopimukset ja paperiteollisuuden sopimukset. Yhteensä nämä sopimusalat koskevat noin 115 000:tta EK:n jäsenyritysten palveluksessa olevaa palkansaajaa.