Verotuksen nostaminen ei ole talouden kannalta toivottavaa |
10.12.2010

Julkisen talouden kestävyyttä koskevat arviot on päivitetty. Valtiovarainministeriön raportti Julkisen talouden valinnat 2010-luvulle osoittaa, että julkisen talouden tasapainottaminen leimaa tulevan ja ehkä seuraavankin hallituksen työtä.
Vaihtoehdot ovat menoleikkaukset, työurien pidentäminen sekä verotuksen kiristäminen.Euroopan komissio, EKP, IMF, OECD ovat päätyneet siihen, että menoleikkaukset ovat talouden kokonaiskehityksen kannalta veron kiristyksiä parempi vaihtoehto. VM:n raportissa lisäksi todetaan, että ”Suomen kokonaisveroaste on jo nyt korkea, verotuksen kokonaistason merkittävä nostaminen ei ole toivottavaa”.
VM:n arvion mukaan julkisen talouden säästötarve on noin 5 % suhteessa bruttokansantuotteeseen, mikä tarkoittaa noin 9 miljardia euroa. Vuoteen 2015 tästä kurottaisiin 3 prosenttiyksikköä ja loput vuosina 2015–2020.
VM:n raportissa tähdennetään, että Suomen julkinen talous on nyt samanlaisessa tilanteessa kuin 1990-luvun alussa. Tuolloin valtion talouden tasapainottaminen kesti lähes yhdeksän vuotta.
Ahon hallituskaudella toteutettiin liki 6 miljardin euron menoleikkaukset. Lipposen I hallitus toteutti yhteensä 4,5 miljardin euron säästöpäätökset vuosina 1996–1999. Yhteensä näiden kahden hallituksen menoleikkaukset vastasivat noin 10 prosenttia vuoden 1996 kokonaistuotantoon suhteutettuna.