Kolme asiaa on säilynyt ennallaan

27.12.2011

  Rauno Toivonen
Asiantuntija,
työturvallisuus, EK


Neljännesvuosisata sitten eli 1.12.1986 aloitin työni EK:n edeltäjän STK:n palveluksessa. Se tapahtui Jacob Södermanin ollessa Uudenmaan läänin maaherrana. Verokorttia olin tarvinnut toki jo aiemmissa työpaikoissani, joten tämä verollepano ei ollut kohdallani ensimmäinen.

Aiemmin samana vuonna oli Ruotsin pääministeri Olof Palme ammuttu, Tšernobylissa ja Mikkelin torilla räjähtänyt, Berliinin muuri täyttänyt 25 vuotta ja Urho Kekkonen kuollut.

Suomeen oli saatu uudet 50 markan, 100 markan ja 1000 markan setelit. Kolmoskanava vasta aloitteli ohjelmatuotantoaan ja vuoden 1988 presidentinvaaleja varmisteltiin kassakaappisopimuksella.

Lähes ainoat vähemmistöt löytyivät raviratojen heimokansasta tai kommunistien vasemmalta laidalta. Kännyköistä vasta haaveiltiin puhelinkopeissa. Heikkiä ja Kaijaa muisteltiin tosi-tv:nä, ja se oikea Big Brother löytyi naapurimaasta. Vielä ei pahemmin oltu tultu kaapista ulos tai nähty naispappeja.

Verkkopalvelu tarkoitti lähinnä kalaverkkojen käsittelyä, karpit taas tunnettiin suurikokoisina makean veden särkikaloina ja karppaaminen näiden perkauksena. Ei ollut elyjä, aveja tai euroja. Bensalitra maksoi 3 mk. Bryssel oli jossakin Pelkiassa. Ja ainoat brändit löytyivät Alkon hyllyltä.

Työsuojeluhallinto edisti työturvallisuutta viisivuotissuunnitelmillaan ja työsuojeluhallituksen janakaavioilla sekä tšekkiläisillä revolverisorvistandardeilla. Sopotin laulufestivaaleilla kilpailtiin yhdessä Neuvostoliiton, Kuuban, DDR:n ja Bulgarian kanssa. Kuusysi oli jalkapallon ja Tappara jääkiekon Suomen mestari. Kaikki tämä ilman vihapuheita.

Menneitten 25 vuoden aikana on nähty monenlaisia valtionhallinnon tehostamishankkeita. Erikoisin lienee työsuojelupiirien siirtäminen aluehallintovirastoihin (AVI) vuoden 2010 alussa. Aluehallintovirastoihinhan koottiin tehtäviä entisistä lääninhallituksista, työsuojelupiireistä, ympäristölupavirastoista ja ympäristökeskuksista.

Muutosta on hallinnon sisäisten protagonistien puolelta luonnehdittu niin, että se on ollut valtion aluehallinnon toimintoja kokoava, poikkihallinnollisuutta lisäävä, hallintoa yhdistävä ja tukipalveluja tehostava. Taisi uudistus tuottaa hermeettisen hallintopiirin, sillä aluksi kukaan hallinnon ulkopuolinen, viranomaispalveluita kaipaava ei osannut ottaa edes yhteyttä maailmankartalta hävinneisiin työsuojeluviranomaisiin. AVI:t saivat näin kuitenkin julkisuutta, ja nykyisin usea jopa tietää, mitä tuon kirjainyhdistelmän taakse kätkeytyy. Ainakin nimellisesti. Toisin taitaa olla elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) kanssa, joita kuitenkin sinnikkäästi mainostetaan tienvarsien rakennushankekylteissä.

Maailma ja Suomi ovat muuttuneet, mutta vuodelta 1986 on kolme asiaa säilynyt ennallaan: 1. Olof Palmen murhan selvittäminen on edelleen vaiheessa. 2. Eräs jo silloin esillä ollut presidenttiehdokas on jälleen parrasvaloissa. 3. Jacob Söderman jatkaa, ei tosin AVI- tai ELY -herrana, vaan valelääkäreitten tutkintojen parissa.

Kommentteja 4 kpl

Kommentoi