02.01.2012
![]() |
Hannele PohjolaInnovaatiojohtaja, EK |
Yrityksille vuosi antaa hyvän mahdollisuuden saada näkyvyyttä ja edistää liiketoimintaa. Perinteisten designyritysten ohella vuoden tapahtumiin osallistuu aktiivisesti yrityksiä, jotka eivät perinteisesti ole profiloituneet muotoilun käytöllä liiketoiminnassaan. Näin muotoilu näyttäytyy esinemuotoilun lisäksi laajemminkin palveluiden, järjestelmien ja konseptien kehittämisen näkökulmasta.
WDC –vuosi tuo uudella tavalla muotoilun merkityksen esille ja saa samalla säpinää muotoilualalle. Toivottavasti se saa aikaan myös kestävää ja innostavaa vuorovaikutusta muotoilijoiden ja elinkeinoelämän välillä. Julkisen sektorin ja yritysten merkittävien satsausten tulisi edesauttaa muotoilun käytön lisäämistä niin liiketoiminnassa kuin julkisten palveluiden kehittämisessä. Yrityksille muotoilu on olennainen osa liiketoimintaa – ilman hyviä tuotteita ei ole hyvää liiketoimintaa.
Suomen on hyödynnettävä tehokkaasti designpääkaupunki–hanketta sekä kansainvälisesti että kotimaan innovaatio- ja elinkeinopolitiikassa.
WDC -hankkeen ansiosta suomalaisen muotoilun näkyvyys ja tunnettuus lisääntyy maailmalla. Suomalaisen muotoilun ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn edistäminen on Suomelle tärkeätä globaalissa taloudessa, missä useimmat maat panostavat kilpailukyvyn kehittämiseen myös muotoilupolitiikalla.
Meillä on globaalisti toimivia yrityksiä, joille muotoilu on kehittämistyön, suunnittelun ja tuotannon ytimessä. Niiden tavoite on olla alansa maailman huippuja, jolloin designin osaltakaan ei riitä mikään muu kuin paras. Meillä on myös kansainvälisesti menestyviä muotoilijoita. Kumpiakin me tarvitsemme enemmän, niin kasvua ja kansainvälistymistä tavoittelevia yrityksiä kuin huippudesignereita.
WDC –vuoden ajoittuminen sopii hyvin yhteen uuden muotoilupoliittisen ohjelman laatimisen kanssa. Keskeisenä ajatuksena on oltava, että muotoilu on luonnollinen osa kansallista innovaatio- ja elinkeinopolitiikkaa. Ohjelman täytyy vastata jatkuvasti muuttuviin kilpailuolosuhteisiin. Näyttää siltä, että monista linjauksista ja ohjelmista huolimatta teollinen muotoilu ei vieläkään ole luonnollinen osa yritysten innovaatio- ja tuotekehitystoimintaa. Muotoilualan yritystoiminta ei ole kasvanut ja kansainvälistynyt niin kuin edellisiä muotoilupoliittisia linjauksia tehtäessä arvioitiin.
***
Lisätietoja: World Design Capital, Helsinki 2012
World Design Capital –nimitys jaetaan joka toinen vuosi. Sen myöntää
teollisen muotoilun maailmanjärjestö Council of Societies of Industrial Design
(Icsid).
Kommentteja 0 kpl