Energiatehokkuusdirektiivi

EU:ssa on valmisteilla uusi energiatehokkuusdirektiivi, joka kattaa energian tuotannon ja käytön sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Direktiivin arvioidaan valmistuvan loppuvuonna 2012.

Elinkeinoelämän kannalta merkittävintä direktiiviehdotuksessa ovat sitovat, kansalliset energiatehokkuuden velvoitejärjestelmät. Ne edellyttäisivät energiayhtiöiltä vuosittain 1,5 % säästötoimia asiakkaidensa energiankäytöstä. Tavoite on erittäin kova.  

EU:n ilmasto- ja energiapaketissa 2008 asetettiin 20 % ohjeellinen tehostamistavoite kokonaisenergian käytölle vuoteen 2020 mennessä. Direktiiviehdotuksen mukaan komissio voi ehdottaa jäsenmaille laillisesti sitovia tehokkuustavoitteita sen mukaan, millaisia tuloksia ne saavuttavat vuoteen 2014 mennessä. Sitovuuden lisäksi tavoitteen laskennassa on ongelmallista se, että siinä käytetään kriteerinä primäärienergiaa eikä loppuenergiaa. Jäsenmaa kärsii laskennassa, jos se esimerkiksi Suomen tavoin korvaa tuontisähköä omalla tuotannollaan tai lisää ydinvoiman tai biomassan käyttöä.

Suuryrityksille ehdotetaan pakollisia energiakatselmuksia kolmen vuoden välein. Yritysten omien asiantuntijoiden tekemät katselmukset hyväksyttäisiin. 

Lämmön ja sähkön yhteistuotannolle (CHP) ehdotetaan monia yksityiskohtaisia määräyksiä koskien esimerkiksi verkkoon pääsyn etusijalle asettamista, uusien laitosten maantieteellistä sijoittamista tai vanhojen lämpölaitosten muuttamista yhteistuotannoksi.

Direktiiviehdotuksessa mainitaan mahdollisuus harkita toimenpiteitä, joilla voitaisiin vaikuttaa kasvihuonekaasujen päästöoikeuden hintaan. Tämä viittaa esimerkiksi päästöoikeuksien sivuunlaittoon kaudella 2013–2020.

EK:n kannat

Sitovien EU-velvoitteiden sijaan Suomen tulisi hyväksyttää nykyinen energiatehokkuussopimusjärjestelmä, josta on saatu hyviä tuloksia. Säästötavoitteen tulisi olla kohtuullinen, ohjeellinen ja jäsenmaiden itse päätettävissä. Yritysten pakolliset energiakatselmukset ovat tarpeettomia, koska yritykset tekevät nyt kattavia katselmuksia. Liian tiheä aikaväli toisivat turhia kustannuksia sekä yrityksille että hallinnolle. Lämmön ja sähkön yhteistuotannon pitää olla markkinaehtoista ja kannattavaa, eikä esimerkiksi sähkön toimittamiselle verkkoon tulisi antaa etusijaa. Päästöoikeuden hinnan täytyy antaa muodostua markkinaehtoisesti päästökaupan periaatteiden mukaisesti, eikä siihen pidä vaikuttaa keinotekoisesti.