Sähkön tulevaisuus |
 |
Energiateollisuus ry:n
Hiilineutraali visio 2050 -selvityksessä on arvioitu, että sähkö korvaa fossiilisia polttoaineita mm. liikenteessä, lämmityksessä ja teollisuuden prosesseissa. Sen mukaan sähkön osuus energiatuotannosta voi kasvaa nykyisestä 20 %:sta jopa lähelle 40 %:ia. Energian kokonaiskulutus laskee energiankäytön tehostumisesta johtuen. Myös komission
Energiatiekartta 2050 -tiedonannon kaikissa skenaarioissa sähkön osuus energian loppukulutuksesta kasvaa merkittävästi.
Lähivuosina tarvitaan suurinvestointeja energiantuotantoon ja sitä tukevaan infrastruktuuriin (esim. sähköverkot, kaasuputket ja -terminaalit). EU-tasolla puhutaan sadoista, jopa tuhannesta miljardista eurosta.
Suomessa Energiateollisuus ry on arvioinut sähkön ja kaukolämmön investoinneiksi yhteensä 25–30 miljardia euroa lähimmän 15 vuoden aikana. Tästä suurin osa kohdistuu ydinvoiman, metsäenergiaa käyttävien yhteistuotantolaitosten ja lämpökeskusten sekä tuulivoiman investointeihin. Samalla syntyy merkittäviä investointitarpeita sähkön kanta- ja jakeluverkkoihin sekä myös varavoiman tuotantokapasiteettiin.
Viimeksi päivitetty: 14.02.2012