Euroopan parlamentti hylkäsi EU:n päästövähennystavoitteen yksipuolisen kiristämisen |
 |
06.07.2011
 Asiantuntija Tuuli Mäkelä |
Euroopan parlamentti äänesti täysistunnossaan eilen esittelijä Bas Eickhoutin (vihreät) mietintöä vastaan, jossa esitettiin EU:n kasvihuonekaasujen päästövähennystavoitteen yksipuolista kiristämistä nykyisestä 20 prosentista 30 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Eickhoutin mietintö kumoutui parlamentissa kokonaisuudessaan äänin 347–258.
Äänestystulos on merkittävä muutos parlamentin enemmistön suhtautumiseen, mikä on tähän asti ollut myönteinen EU:n päästövähennystavoitteen yksipuoliselle nostolle 30 prosenttiin.
– Elinkeinoelämän kannalta parlamentin äänestys 20 % päästövähennystavoitteen yksipuolista kiristämistä vastaan on erittäin tervetullut, toteaa EK:n asiantuntija
Tuuli Mäkelä.
– EU:n yksipuolinen eteneminen ilmastopolitiikassa aiheuttaisi lisäkustannuksia ja kilpailukykyhaittaa suhteessa EU:n ulkopuolisiin maihin. Tällöin myös hiilivuotouhka kasvaisi huomattavasti. Päästöt voisivat kasvaa silloin globaalisti, joka on myös vastoin kansainvälisen ilmastopolitiikan tavoitteita, kertoo Mäkelä.
Merkittävää oli myös, että parlamentin enemmistö vastusti erillisessä raportin muutosesitysten äänestyksessä päästöoikeuksien sivuun laittoa päästökaupan 3. kaudella.
– Tämäkin on myönteinen viesti parlamentin suunnalta. Päästökauppajärjestelmän kustannustehokkuuden ja ennakoitavuuden kannalta on tärkeää, että järjestelmän annetaan toimia markkinaehtoisesti eikä jo sovittua päästöoikeuksien määrää muuteta kesken kaiken. Ennakoitavuus on elinehto yritysten investointien - niin perinteisten kuin ns. vihreiden investointienkin - toteutumisen kannalta, Mäkelä jatkaa.
EU:ssa on sovittu kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamisesta 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasoon verrattuna. Lisäksi on sovittu ehdollisesta päätöksestä 30 prosenttiin siirtymisestä, mikäli saadaan aikaan kattava kansainvälinen ilmastosopimus ja muut merkittävät maat sitoutuvat vastaavan suuruisiin tavoitteisiin.
EK katsoo, että kansainvälisen tilanteen pohjalta EU:lla ei ole edellytyksiä kiristää vuoden 2020 tavoitetta 20 prosentista. Keskustelu tulisi voimassa olevien tavoitteiden sijaan siirtää pidemmälle vuoteen 2030, joka on yritysten investointien ja EU:n ilmastopolitiikan ennakoitavuuden kannalta järkevämpää.
Lisätietoja: Asiantuntija
Tuuli Mäkelä, puh. 09 4202 2542
Kommentteja 0 kpl
Kommentoi