Vahva EU |
 |
Suomen EU-jäsenyys on myönteinen asia yrityksille. Elinkeinoelämän keskusliitto EK kannattaa vahvaa Euroopan unionia, joka puhuu yhtenäisellä äänellä.
Suomen ja suomalaisen elinkeinoelämän etu on, että EU:ssa noudatetaan yhteisiä sääntöjä ja EU:n instituutioiden selkeään työnjakoon perustuvaa yhteisömetodia, jossa Euroopan komissiolla on keskeinen asema.
EU:ssa ei tule siirtyä hallitusten välisen yhteistyön suuntaan. Asioiden käsittelyn parlamentissa tulee olla vastuullista. Neuvoston on osaltaan kyettävä tekemään myös poliittisesti vaikeita päätöksiä.
Elinkeinoelämän peruslinjaukset EU-politiikalle
- Syvennetään taloudellista integraatiota ja tuetaan poliittista vakautta.
- Turvataan EU:n neljä perusvapautta – pääomien, tavaroiden, palvelujen ja ihmisten vapaa liikkuvuus.
- Edistetään unionin avoimuutta ja vaikutusvaltaa globaalina toimijana.
- Varmistetaan komission vahva rooli aloitteentekijänä ja integraation moottorina.
- Päätöksenteon tulee olla tehokasta ja perustua EU:n instituutioiden väliseen selkeään työnjakoon.
Viimeksi päivitetty: 30.08.2011