BusinessEurope – yritysmaailman ääni Euroopassa |
 |
BusinessEurope on elinkeinoelämän ja työnantajien kattojärjestö Euroopan tasolla. Siihen kuuluu 41 kansallista järjestöä 35:stä Euroopan maasta. Se edustaa yli 20 miljoonaa pientä, keskisuurta ja suurta yritystä. Järjestön pääjohtaja on itävaltalainen
Markus Beyrer.
BusinessEuropen puheenjohtajana toimii kesäkuun 2013 loppuun saksalainen Jürgen R. Thumann. Uutena puheenjohtajana heinäkuun 2013 alusta aloittaa italialainen Emma Marcegaglia.
Suomesta EK on BusinessEuropen jäsen.
Tärkeä kanava unionin päätöksentekoonBusinessEurope on yritysmaailman äänitorvi Euroopassa. Järjestöllä on luontevat ja toimivat yhteydet EU:n päätöksentekijöihin.
EK:lle BusinessEurope on tärkeä vaikutuskanava unionin päätöksentekoon, sillä yhä suurempi osa yritystoimintaan vaikuttavista päätöksistä tehdään EU:ssa. EK osallistuu aktiivisesti BusinessEuropen toimintaan ja pitää yhteyttä eurooppalaisiin sisarjärjestöihinsä.
Sosiaalidialogin osapuoli EK osallistuu BusinessEuropen kautta työmarkkinaosapuolten vuoropuheluun eli ns. sosiaalidialogiin. Sosiaalidialogin muut osapuolet BusinessEuropen lisäksi ovat julkisen sektorin työnantajia edustava CEEP, pk-yrityksiä edustava UEAPME sekä eurooppalaisten ammattiliittojen keskusjärjestö ETUC (EAY).
Mukana työelämän sääntelyssä ja selvityksissäEurooppalaisia työmarkkinaosapuolia kuullaan työelämää koskevissa direktiivihankkeissa, ja niillä on myös mandaatti neuvotella sopimuksia tietyistä työelämän asioista. Nämä sopimukset voivat olla joko direktiivitasoisia (esimerkiksi sopimus vanhempainvapaasta vuodelta 2009) tai kansalliset työmarkkinaosapuolet voivat päättää niiden täytäntöönpanomuodon (esimerkiksi sopimus etätyöstä vuodelta 2002 ja työperäisestä stressistä vuodelta 2004).
Eurooppalaisilla työmarkkinaosapuolilla on ollut vuodesta 2003 lähtien myös yhteinen
työohjelma, jonka puitteissa järjestöt ovat mm. neuvotelleet erilaisista suositusluonteisista toimenpideohjelmista ja tilanneet selvityksiä ajankohtaisista työelämän kysymyksistä.
Selvityksiä on teetetty mm. joustoturvasta (flexicurity)
http://www.erc-online.eu/Content/Default.asp?PageID=514 ja ilmastonmuutoksen työllisyysvaikutuksista
http://www.erc-online.eu/Content/Default.asp?PageID=509
Kasvu ja kilpailukyky ykköstavoitteitaBusinessEurope edistää elinkeinoelämän etuja Euroopassa sekä pyrkii parantamaan eurooppalaisten yritysten globaalia kilpailukykyä. Sen tavoitteena on mm.
- viedä eteenpäin kasvua ja työllisyyttä edistäviä hankkeita,
- syventää ja edistää sisämarkkinoita,
- luoda Eurooppaan digitaaliset sisämarkkinat,
- tehostaa EU:n hallintoa,
- torjua kansallista protektionismia ja
- hyödyntää EU:n laajentumista.
Vaikuttamisen mahdollisuudet moninkertaistuvat BusinessEuropen seitsemän
komiteaa linjaavat järjestön kannanotot. Kannanotot, joita annetaan vuosittain noin sata, valmistellaan komiteoiden alaisissa 60 työryhmässä.
Sekä komiteat että työryhmät kuulevat kokouksissaan ajankohtaisista hankkeista usein niin ulkopuolisia asiantuntijoita kuin Euroopan komission, parlamentin ja neuvoston edustajia.
BusinessEuropen puitteissa koordinoidaan myös jäsenjärjestöjen vaikuttamistyötä EU-hankkeissa sekä arvioidaan komission ehdottamien lainsäädäntömuutosten vaikutuksia. EK:laisia osallistuu säännöllisesti BusinessEuropen komiteoiden ja työryhmien työskentelyyn.
BusinessEurope moninkertaistaa EK:n mahdollisuudet nostaa esiin Suomen elinkeinoelämälle tärkeitä asioita EU-tasolla. Yksinään vaikuttamisen mahdollisuudet olisivat huomattavasti vaatimattomammat.
Miten päätökset syntyvät?Puheenjohtajisto (Council of Presidents) käyttää ylintä päätösvaltaa ja määrittelee BusinessEuropen toimintastrategian. Puheenjohtajisto koostuu jäsenliittojen hallitusten puheenjohtajista ja kokoontuu kaksi kertaa vuodessa.
Täytäntöönpanokomitea (Executive Committee) koostuu jäsenjärjestöjen toimitusjohtajista. Sen tehtävänä on laittaa BusinessEuropen toimintastrategia täytäntöön, linjata BusinessEuropen kannanotot sekä valmistella puheenjohtajiston kokoukset yhdessä
hallinnollisen sihteeristön (Executive Bureau) kanssa. Komitea kokoontuu kolme kertaa vuodessa.
BusinessEuropen jäsenjärjestöjen
Brysselin toimistojen päälliköt, ns. pysyvät edustajat
(Permanent Delegates) kokoontuvat joka toinen viikko. He käyvät läpi keskeisiä ajankohtaisia edunvalvontahankkeita ja koordinoivat vaikuttamistyötä. EK:n Brysselin toimisto on aktiivisesti mukana näissä kokouksissa ja siten tiuhaan verkostoitunut sisarjärjestöjensä kanssa Brysselissä.
Viimeksi päivitetty: 11.04.2013