Ajoneuvojen mitoista ja massoista

Print

21.01.2011

Metsäteollisuus on tehnyt liikenne- ja viestintäministeriölle esityksen, että puukuljetuksiin käytettäville autoille sallittaisiin Suomessa nykyistä suuremmat kokonaispainot.

Kyse on tiekuljetusten tuottavuuden lisäämisestä ja kilpailukyvyn parantamisesta. Nykyisin on 7-akselisten auton ja perävaunun muodostamien yhdistelmien sallittu kokonaispaino rajattu 60 tonniin. Esityksen mukaan 8-10 akselisilla yhdistelmillä tulisi sallia 68–80 tonnin kokonaispainot. EK tukee metsäteollisuuden esitystä.

Kuorma-autojen ja perävaunujen eräitä mittoja ja massoja koskeva mahdollisuus kansallisiin poikkeamiin on säädetty direktiivissä 96/53/EC (ns. moduulidirektiivi, EMS). EU:n komissio tulkitsee tätä direktiiviä siten, että jäsenvaltioiden rajat ylittävä liikenne EMS-yhdistelmillä ei ole sallittu. Komissio ei ole kuitenkaan ryhtynyt asiassa mihinkään toimenpiteisiin.

Moduuliyhdistelmillä on koeluontoisia kuljetuksia tehty mm. Tanskassa, Hollannissa ja Saksassa. Näyttää siltä, että EMS-yhdistelmiin suhtaudutaan hyvinkin myönteisesti tulevassa liikenteen valkoisessa kirjassa, josta vastaa liikennepääosasto DG MOVE.

Toisaalta komission yrityspääosasto DG ENTERPRISE valmistelee tyyppihyväksyntäasetusta (EY) n:o 661/2009, joka koskee autoa ja perävaunua erikseen. Tavoitteena on tuotteiden harmonisointi. Asia on kahdessa työryhmässä.

Suomen kannalta ongelmallista on, että asetus saattaa pahimmillaan vaarantaa meillä hyväksytyt räätälöidyt mitat (2,60 m leveys alle 22 m perävaunuyhdistelmissä, yli 12 m perävaunut, yli 4 m kokonaiskorkeudet ja 25,25 m moduuliyhdistelmät).

Lisätietoja:
Tiina Haapasalo

Kommentteja 0 kpl

Kommentoi

Print

Jaa