09.02.2012
Nuorisotyöttömyys pysyttelee Euroopassa itsepintaisesti 21 prosentissa. Vaihtelu EU-maiden kesken on tosin suurta: Saksassa nuoria on työttömänä 8,5 prosenttia, Espanjassa 49 prosenttia.Euroopan komissio pyysi viime joulukuussa julkistamassaan tiedonannossa jäsenvaltioita ja työmarkkinajärjestöjä yhdistämään voimansa ja ryhtymään päättäväisiin toimiin nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi. Nuorten työllisyyden lisääminen on myös yksi Tanskan EU-puheenjohtajakauden painopisteistä.
Mahdollisuuksia nuorille -aloitteessaan komissio kehottaa jäsenvaltioita torjumaan koulunkäynnin varhaista keskeyttämistä sekä auttamaan nuoria työmarkkinoilla tarvittavien taitojen ja työkokemuksen hankkimisessa, työpaikkakoulutuksen saamisessa ja ensimmäisen työpaikan löytämisessä.
Suomessa ponnistelut nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi aloitettiin jo aiemmin hallitusohjelmaan perustuvassa Nuorten yhteiskuntatakuu -hankkeessa. Myös EK on siinä edustettuna. Tavoitteena on taata kaikille työttömäksi jääville nuorille työ-, koulutus- tai harjoittelupaikka kolmen kuukauden kuluessa vuoden 2013 alusta lukien.
Myös elinkeinoelämän eurooppalainen kattojärjestö BusinessEurope käynnisti viime vuoden lopulla oman Youth Opportunities Initiative -työryhmänsä komission aloitteen tukemiseksi. Työryhmä kokoaa tämän talven aikana oppisopimuskoulutuksen ja muun työpaikalla tapahtuvan oppimisen hyviä käytänteitä eri maista. Tuloksia on tarkoitus esitellä jo maaliskuussa.
Komission sivu ”Nuoret liikkeellä”, jossa mm. linkki tiedonantoon:
http://ec.europa.eu/social/main.jsp?langId=fi&catId=950&newsId=1143&furtherNews=yes
BusinessEuropen tiedote
Lisätietoja:
Asiantuntija Mikko Räsänen ja Eeva Kolehmainen
Kommentteja 0 kpl