Jäykkä ja raskas sääntely jarruttaa resurssitehokkuutta |
07.05.2012
Euroopan komissio laati vuonna 2011 tiekartan resurssitehokkuudesta. Siinä visioidaan kestävästä talouskasvusta ilman raaka-aineiden käytön kasvua ja vähemmillä ympäristövaikutuksilla vuonna 2050. Tiekartassa korostetaan mm. raaka-aineiden saannin turvaamista, kierrätystuotteiden markkinoiden kehittämistä sekä tutkimusta ja innovaatioita.Tarvitaan globaalia lähestymistapaa, ei pelkästään EU:n hankkeita
Elinkeinoelämä odottaa julkiselta vallalta esteiden purkamista ja kannustavuutta resurssitehokkuuden edistämiseen. Tarvitaan enemmän pilotteja uusien ratkaisujen löytämiseksi ja viranomaisten joustavaa suhtautumista niihin.
Vahingollista sitä vastoin on, jos EU lähtee säätelemään markkinoita voimakkaasti. Jäykät toimintatavat haittaavat kilpailukykyä maailmanmarkkinoilla. Resurssitehokkuuden edistäminen on globaali kysymys, eikä EU voi ratkaista sitä yksipuolisilla hankkeilla. Myös kuluttajilla on vastuunsa.
Yritysten hallinnollista taakkaa ei saa lisätä, vaan päinvastoin on luotava suotuisa toimintaympäristö uusille ekotehokkaille investoinneille. Ympäristöohjauksessa (mm. merkinnöissä ja tuotesuunnitteluvaatimuksissa) on oltava käytännönläheinen. Verotuksella ei pidä luoda lisähaittoja kilpailukyvylle. Resurssitehokkuuden toteuttamisessa on otettava huomioon kunkin maan ja tuotantosektorin erityispiirteet.
EK katsoo, että resurssitehokkuus etenee parhaiten yrityslähtöisin toimin. EK vastustaa määrällisiä tavoitteita ja rajoitteita luonnonvarojen käytölle.
Komission resurssitehokkuussivusto:
http://ec.europa.eu/environment/resource_efficiency/index_en.htm
Parlamentin mietintöluonnos (Gerbrandy) tullaan laittamaan täysistuntokalenterin sivustolle:
http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?pubRef=-//EP//TEXT+AGENDA+20120523+SIT+DOC+XML+V0//FI
Lisätietoja:
Asiantuntijat Jouni Lind ja Satu Räsänen
Kommentteja 0 kpl