Globaalia virpomista |
10.04.2012
![]() |
Asiantuntija Outi ErvastiEK Innovaatioympäristö ja osaaminen |
Jotain oli kuitenkin tänä pääsiäisenä muuttunut. Pienten noitien rinnalla virpoi sulassa sovussa ei-niin-perinteisiä otuksia, kuten hämähäkkimiehiä, Darth Vadereita ja Jack Sparroweita. Näkyipä yksi kotimainen Munamieskin. Globalisaatio vaikuttaa siis varkain hiipineen tähänkin perinteeseen, tuoden pienille suomalaisille virpojille uusia innovaatioita tähän vanhaan vaihdantatalouden toimintoon. Kuitenkin huolimatta siitä, että virpojien ulkomuoto näyttää evaluoituneen uusiin kuoseihin, ei asiakaslupauksessa ole (onneksi) tapahtunut kehitystä, ei parempaan eikä huonompaan suuntaan.
Pienistä virpojista vedänkin nyt aasinsillan suomalaisiin yrityspalveluihin, joissa – toisin kuin pajunvitsoissa – asiakaslähtöistä kehitystä tarvitaan koko ajan. Keskitalvella julkistettu Alahuhdan taloudellisten ulkosuhteiden raportti toteaa, että yritysten viennin ja kansainvälistymisen palvelut Suomessa eivät ole pysyneet globaalin toimintaympäristön muutoksen tahdissa. Julkinen palvelurepertuaari ei ole sisällöllisesti tai laadullisesti kyennyt uudistumaan yritysten kansainvälistymisen monimuotoistumisen tai tuotannon globaalien arvoketjujen muutoksessa.
Samaiseen raporttiin on poimittu kehittämisehdotusten pohjaksi aineksia muiden maiden onnistuneista toimintamalleista. Työ- ja elinkeinoministeriö sekä ulkoasiainministeriö ovatkin jo ryhtyneet yhdessä valmistelemaan niitä hallituksen iltakouluun vielä tälle keväälle. Esimerkiksi Tanskan, Irlannin ja Alankomaiden tapaan kevään aikana pääministerin johdolla nimitettäneen strateginen Team Finland
-ohjausryhmä ja sen avuksi ehkäpä sihteeristö. Kohdemarkkinoilla että kotimaassa toimivat kansainvälistymisen yrityspalvelut kootaan verkostoksi, jolla on sekä yhteinen strateginen ohjaus että tehokkaat kannusteet yhteisen strategian toimeenpanoon.
Alahuhdan raportti pureutuu oikeisiin asioihin. Kilpailijamaihin nähden Suomelta on puuttunut julkisten toimijoiden yhtenäinen strateginen ja pitkäjänteinen tahtotila niin yritysten kansainvälistymisen kuin kauppapolitiikankin edistämiseen. Mutta toisaalta - raportin ehdotukset pohjautuvat aika tavalla julkisen hallinnon yhteistyörakenteiden kehittämiseen. Jopa paperinmakuiseksi moitittu uudistus ei kuitenkaan takaa, että yritysten tarvitsemien palveluiden sisältö kehittyy tai muuttuu ajassa. Varsinkin kotimaan palvelukentän kehittämisen näkökulma jää raportissa varsin ohueksi. Eihän tässä käy niin kuin pienten virpojien: toimijoiden ulkonäkö muuttuu, mutta niiden tuottaman palvelun sisältö asiakasnäkökulmasta välttämättä ei? Mutta, mikä lohduttanee, todennäköisesti ei kuitenkaan huononekaan!
Kommentteja 0 kpl