Henkilöstökoulutus

Print

Henkilöstökoulutus on työnantajan henkilöstölleen järjestämää tai hankkimaa koulutusta, jonka tarve pohjautuu yrityksen tavoitteisiin ja toimintaan. Henkilöstökoulutukselle ei voi asettaa yleisiä määrällisiä kriteerejä. Koulutuksen määrään ja sisältöön vaikuttaa mm. henkilöstön peruskoulutustaso ja työtehtävät sekä yrityksen liiketoiminnan ja teknologian kehittyminen. Vastuu ammattitaidon ylläpitämisestä ja kehittämisestä kuuluu myös yksilölle itselleen.

EK:n jäsenyritykset investoivat henkilöstökoulutukseen vuositasolla noin 2,3 % palkkasummasta. Opiskelijapäiviä kertyi noin kaksi henkilöä kohden vuonna 2008. Tiedot perustuvat EK:n henkilöstö- ja koulutustiedusteluun.

Entistä monipuolisemmat koulutusmuodot käytössäHenkilöstökoulutuksessa käytetään monipuolisia menetelmiä. Uusien koulutusmuotojen kehittyminen madaltaa työnteon ja koulutuksen välistä raja-aitaa ja antaa yrityksille yhä paremmat mahdollisuudet vastata elinikäisen oppimisen haasteisiin. Yleisimmin EK:n jäsenyritykset kehittivät henkilöstönsä osaamista tutkintoon johtamattomalla koulutuksella. Se toteutettiin joko lähiopetuksena tai verkko-oppimisena. Käytössä oli myös joukko muita osaamisen kehittämisen tapoja, kuten

  • tutkintoon johtava koulutus
  • omaehtoinen koulutus
  • trainee-ohjelmat
  • konferenssit ja opintomatkat
  • systemaattinen työkierto
  • projektit
  • kouluttajana toimiminen
  • mentorointi
  • coaching.
Seuraavan kerran EK selvittää yritysten henkilöstön kehittämisen tilaa ja lähivuosien tavoitteita syksyllä 2012.



Print
Jaa
Viimeksi päivitetty: 13.06.2012