Palkitseminen ja palkkausjärjestelmät

Print
Palkka on yleensä rahaa, mutta palkitseminen voi olla myös muuta kuin aineellista etua Palkka on korvaus tehdystä työstä. Työstä palkitaan yleensä rahasuorituksena tai rahanarvoisina etuina, mutta palkitseminen voi olla myös aineetonta.

Työnantajan tuleekin kiinnittää huomiota pelkän palkan sijasta laajemmin palkkauksen ja muun palkitsemisen muodostamaan kokonaisuuteen. Palkitseminen on johtamisen väline, jonka tarkoitus on houkutella yritykseen halutunlaisia työntekijöitä, saada heidät pysymään ja motivoida heitä työssä.

Palkkausjärjestelmillä pyritään oikeudenmukaiseksi koettuun ja kannustavaan palkkojen porrastukseen. Tällöin palkka perustuu tavallisesti
  • työn vaativuuteen,
  • henkilön pätevyyteen ja
  • työn tuloksiin.

Palkan tai palkitsemisen peruste    Palkkausjärjestelmä, esimerkkejä
Työ: Mitä tehdään?    
-Työn vaativuus   Työ- tai tehtäväkohtainen palkanosa
Henkilö: Miten tehdään?    
-Henkilön pätevyys ja suoriutuminen   Henkilökohtainen palkanosa
Tulos: Mitä saadaan aikaan?    
Organisaation, yksikön, ryhmän tai yksilön tulos
Erilaiset palkkiot (muuttuva palkanosa)

Palkkamalli vastaa kysymyksiin, miten palkkoja korotetaan ja miten ne porrastetaan työpaikoilla. Palkkapolitiikalla tarkoitetaan periaatteita, joihin palkkaus yrityksessä perustuu. Se kertoo, miten työntekijä itseään ja omaa toimintaansa kehittämällä voi vaikuttaa palkkakehitykseensä, ohjaa esimieskuntaa palkkaukseen liittyvissä ratkaisuissa ja määrittelee palkkauksen hoitoon liittyvät vastuut.

Lait luovat puitteet, yritys tekee loputPalkitseminen on yritysten tehtävä. Lait ja työehtosopimukset luovat siihen osaltaan puitteet ja toisinaan myös rajoitteita, mutta suurin työ jää yritykselle itselleen.

Yritysten tulee muokata eri palkitsemistavoista suunnitelmallisia, eri henkilöstöryhmille suunnattuja palkitsemisen kokonaisuuksia ja huolehtia palkkaus- ja palkitsemisjärjestelmiensä ylläpidosta ja toimivuudesta. Nykyisin palkitsemisesta on tullut yhä tärkeämpi osa johtamista ja esimiestyötä.

Print
Jaa
Viimeksi päivitetty: 25.05.2011