Etlan Vesa Vihriälä: Kilpailukykyinen talous kykenee uudistumaan |
 |
07.06.2012
 Vesa Vihriälä, ETLA |
Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälää huolestuttaa alhaiseksi jämähtänyt investointiaste. Suomen 1990-luvun lamasta nostanut elektroniikkasektori on supistunut, eikä korvaavaa tuotantoa ole syntynyt riittävässä määrin.
-Takapakit ovat ymmärrettäviä. Kilpailukykyinen talous kykenee kyllä luomaan uutta tuotantoa. Kriiseistä huolimatta Suomen talous on vakaa. Kehysriihen päätökset eivät myöskään olleet huonoja, vaikka paketti ei olekaan ideaalinen, Vihriälä maalailee hieman yleistä mielialaa optimistisemmin.
-Erot Euroopan maiden talouskehityksessä ovat vahva todiste kansallisen politiikan ratkaisevasta merkityksestä, talouskomissaari Olli Rehnin kabinetista Etlan toimitusjohtajaksi siirtynyt valtiotieteiden tohtori jatkaa kesäkuun Prima-lehdessä.
Vihriälä muistuttaa, että kasvuun vaikuttavista tekijöistä valtaosa on edelleen kansallisessa päätösvallassa: infrastruktuuri, koulutus ja verotus, hän luettelee.
EU:ssa pitäisikin keskittyä siihen, mitä yksittäiset jäsenmaat eivät pysty tekemään hyvin. Tältä osin tärkeintä on panostaa sisämarkkinaprojektin potkimiseen eteenpäin.
-Sisämarkkinoiden pelisääntöjä ei pysty mikään jäsenmaa yksin kehittämään.
Suomessa häntä huolestuttaa investointiasteen pysyminen alhaisena. Se vaatii nopeita toimia. Vihriälä ei tyrmää kohdennettuja kannusteita – kunhan ne suunnitellaan hyvin. Hänestä esimerkiksi hallituksen kehysriihessään päättämä T&K-verovähennys on hyödyllinen kokeilu.
Tämän ja muiden vastaavien toimien vaikuttavuuden seuranta on olennaista, koska tehosta ei ole varmuutta. On voitava kääntää kurssia, jos toimenpiteet eivät vaikuta ja kehitys kulkee huonoon suuntaan.
Kommentteja 1 kpl
Kommentoi