Teollisuuden hintakilpailukyky ja reaalinen kilpailukyky

Suomi menestyi 2000-luvun alkupuolella hyvin erilaisissa kilpailukykytutkimuksissa. Näissä selvityksissä kansantalouden kilpailukyky on yhtä kuin maan edullisuus tuotannon sijaintipaikkana. Kilpailukykyselvitykset ovat kuitenkin luonteeltaan taaksepäin katsovia, ja ne ovat osoittautuneet huonoiksi tulevan kehityksen ennakoijiksi.

Tuoreimmissa selvityksissä Suomi on tippunut kärjestä. IMD:n tuoreimmassa selvityksessä Suomi oli sijalla 17. WEF:in vuonna 2011 tekemässä tutkimuksessa Suomi oli neljäs. Kilpailukykyvertailut painottavat eri asioita: WEF:n selvityksessä on suuri paino infrastruktuurilla, teknologialla ja koulutuksella. IMD sen sijaan painottaa enemmän makrotalouden kehitystä, kansainvälistä kauppaa ja investointeja.

Kilpailukykytutkimukset yhdistelevät tilastoja ja mielipiteitäTilastotietojen ja erilaisten kyselyaineistojen pohjalta maat voidaan laittaa paremmuusjärjestykseen, mutta kyse ei ole tieteellisistä tutkimuksista. Järjestys riippuu muuttujien painotuksista. Sijoittumista eivät ratkaise niinkään tulevaisuuden visiot, vaan kotimaisten yritysjohtajien käsitykset viime vuosien tilanteesta. Suomi on saanut yleensä hyvät pisteet koulutuksesta, infrastruktuurista ja teknologiasta sekä tehokkaasta julkisesta sektorista. Jäykät työmarkkinat ja korkea verotus ovat suurimpia haittatekijöitä.

Kustannuskilpailukyky on laskussaSuomen teollisuuden kustannuskilpailukyky on heikentynyt huippuvuosista. Etlan laskelmien mukaan kustannuskilpailukyvyn eri osatekijöistä työn tuottavuus on muihin maihin verrattuna laskussa. Työvoimakustannukset ovat kasvaneet enemmän kuin OECD-maissa keskimäärin. Euron heikentymisen ansiosta suhteelliset yksikkökustannukset pysyivät vuonna 2011 likimain ennallaan.