Rahamarkkinat

Print
Korot ja valuuttakurssitSuomen rahamarkkinat olivat 1980-luvulla vielä varsin sulkeutuneet. Korot ja inflaatio olivat korkeita. Aiempina vuosikymmeninä reaalikorko oli kuitenkin ollut matala ja rahan lainaaminen kannatti.

Tempoileva talous- ja tulopolitiikka ajoi maan toistuviin devalvaatioihin vientisektorin pelastamiseksi. Sitten myös reaalikorko kohosi korkeaksi ja rahamarkkinoiden vapautuessa monet ottivat valuuttalainaa. Se johti vielä hallitsemattomampaan kehitykseen ja pankkikriisiin.

Monien muiden Euroopan maiden lailla Suomi pyrki tämän jälkeen vakaampaan talouspolitiikkaan ja kiinteisiin valuuttakursseihin. Jotain oli opittu kun Suomen rahoitussektori ja yritykset selvisivät melko vähin vaurioin vuosien 2008–2009 rahamarkkinakriisistä. Yritysten rahoitusrakenne kestää nyt huonojakin suhdanteita.

Euro on tuonut vakauttaVuoden 1999 alussa tilivaluuttana ja vuonna 2002 käteisenä rahana käyttöön otetun euron aikana rahamarkkinamme ovat olleet vakaat. Euron kurssi on vaihdellut, mutta muuten rahamarkkinamme ovat pysyneet tänä aikana vakaina. Reaalikorot ovat pysyneet Suomessa euroaikana aiempaan historiaan verrattuna alhaisina. Vuosituhannen vaihduttua talouskasvu laantui, ja inflaatio oli Suomessa vuosina 2002–2006 vähäistä. Myös nimelliskorot olivat tuolloin matalalla.

Talouskasvun kiihtyminen kohotti raaka-aineiden hintoja vuosikymmenen puolivälissä, minkä johdosta keskuspankit nostivat ohjauskorkojaan. Talouden taantuman myötä korot laskivat jälleen nopeasti. Vuoden 2011 alussa inflaatio on jälleen voimistunut, ja korot ovat lähteneet nousuun.

Dollari on ollut viime vuosina heikkoEuron dollarikurssi laski yhteisvaluutan alusta lähtien vuoteen 2001 asti, jonka jälkeen euro on pysynyt vahvana. Vuosina 2006–2007 dollari heikkeni suhteessa euroon voimakkaasti, ja vuoden 2008 alussa yhdellä eurolla sai yli 1,5 dollaria. Taantuman myötä euro on heikentynyt, mutta euro on edelleen dollariin verrattuna yliarvostettu. Ostovoimapariteettivertailujen mukaan euro on yli 10 % yli tasapainon. Japanin jeniin ja Ruotsin kruunuun nähden euro on kuitenkin heikko.


 

Print
Jaa
Viimeksi päivitetty: 21.04.2011

Euron dollarikurssi

Euron dollarikurssi

Kuva suurempana (pdf)

Lyhyet ja pitkät korot

Lyhyet ja pitkät korot

Kuva suurempana (pdf)