PK-Suhdannebarometri 15.2.2012

Print
Palvelualoilla vahvempi usko tulevaisuuteen kuin teollisuudella ja rakentamisella   
EK:n tammikuussa 2012 tekemän PK-Suhdannebarometrin mukaan pienten ja keskisuurten yritysten suhdannetilanne on tavanomaista heikompi. Suhdanneodotukset ovat alamaissa etenkin teollisuudessa ja rakentamisessa, palveluissa odotetaan nyt vain hienoista suhdannelaskua.
 
Kuluvan vuoden alkukuukausia koskevat odotukset ovat viimeaikaisesta kohentumisesta huolimatta yhä miinuksella. Keskisuuret palveluyritykset arvioivat tilanteen jatkuvan ennallaan, ja muut ennakoivat heikkenemistä.
 
PK-teollisuusyritysten suhdannenäkymien saldoluku oli tammikuussa -26 (lokakuussa -39). Saldoluku lasketaan vähentämällä suhdanteiden paranemista odottavien yritysten prosenttiosuudesta niiden heikkenemiseen uskovien osuus. Suhdanteiden hiipumista ennakoi 35 % vastaajista ja 9 % odotti paranemista.
 
Rakentamisessa suhdannenäkymien saldoluku oli tammikuussa -26 (lokakuussa -49). Suhdanteiden heikkenemistä ennakoi 28 prosenttia alasta, ja vain kaksi prosenttia uskoi pikaiseen suhdannenousuun. Palveluissa suhdanneodotusten viimeisin saldoluku on -6 (lokakuussa -14). Suhdanteiden odottaa synkkenevän 21 % yrityksistä ja 15 % ennakoi tilanteen kohentuvan.

 

Print
Jaa
Viimeksi päivitetty: 15.02.2012

Julkaisupäivät 2012

PK-Suhdannebarometri
15.2. keskiviikko
15.8.
keskiviikko
 
PK-Toimintaympäristökysely
16.5. keskiviikko
15.11.
torstai
 
Julkaisuajankohta klo 10.
PK-Suhdannebarometri esittelee pienten ja keskisuurten yritysten suhdannetilannetta ja PK-yrityksille tärkeitä erityisteemoja.
 
PK-Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa, pienten ja keskisuurten yritysten yritysvaltuuskunnan kokouksen yhteydessä. Barometrista vastaa talouspolitiikkasektorin suhdanneryhmä yhdessä yrittäjyyden edistäminen -yksikön kanssa.