Lisätietoja:
Vastaava ekonomisti Simo Pinomaa

Julkisen talouden tehostaminen

Julkisen sektorin rooli palvelun tuottajana
Kuntatalouden tehostaminen on erityisen tärkeää, sillä suurin osa julkisista menoista syntyy kuntasektorilla. Esimerkiksi julkinen sosiaali- ja terveystoimi sekä opetustoimi yliopistoja lukuun ottamatta ovat kuntien järjestämisvastuulla.

Kunnissa työskenteli vuonna 2010 noin 510 000 henkeä, mikä on noin 77 prosenttia julkisen sektorin henkilöstöstä. Kuntasektorin tuottavuus alentui vuosina 2000–2008 keskimäärin noin prosentilla vuodessa. Polttava kysymys on, miten kunnat saadaan toimimaan entistä taloudellisemmin ja nostamaan tuottavuutta.

Julkisen sektorin tehtävä on ennen muuta mahdollistaa ja luoda toimintaedellytyksiä kansalaisille ja yrityksille. Julkisten toimijoiden tulee kaikin keinoin synnyttää ja edistää markkinoiden toimivuutta.

Kuntien toiminnan yhtiöittämisen ansiosta verotukseen liittyvät pelisäännöt saadaan yhteneväisiksi yksityisten yritysten kanssa. Kunnan omistamalla yhtiöllä voi kuitenkin olla:

• yksityistä yritystä alemmat rahoituskustannukset,
• in-house asema julkisen konsernin sisällä, 
• mahdollisuus käyttää konsernipalveluita markkinahintaa edullisemmin ja
• mahdollisuus pysyä Kuntien eläkevakuutuksen jäsenenä.
  

Lisäksi julkinen omistaja päästää harvoin omistamansa yhtiötä konkurssiin, vaikka siltä puuttuu liiketaloudelliset toimintaedellytykset.

Toimenpiteet

• Tilaaja-tuottajamallin määrittely, uudistaminen ja käyttöönotto. Tilaaja-tuottajamalli on jossain määrin lisännyt julkisen sektorin toimijoiden tuntemusta omasta kustannustasostaan, mutta liian usein se on jäänyt kahden julkisen sektorin sisäisen toimijan väliseksi kaupankäynniksi. Mallia sovellettaessa tulisi lainsäädännössä edellyttää että lyhyen siirtymäajan (2 vuotta) jälkeen tuotanto tulee aina altistaa kilpailulle. Käyttöön tulisi lisäksi ottaa ns. palveluhaastekäytäntö, jossa yksityinen toimija voi haastaa rajatun kunnallisen palvelukokonaisuuden. Kunnan on käsiteltävä haaste ja annettava siitä päätös.

• Hankintalain yksinkertaistaminen. Laki julkisista hankinnoista tulee yksinkertaistaa ja siitä tulee poistaa ns. in-house käsite, joka mahdollistaa kilpailutusvelvoitteen kiertämisen ja estää julkisen tuotannon avaamisen kilpailulle. Hankintalain soveltamiseen liittyvää neuvontaa julkisille hankintayksiköille ja palveluntarjoajille tulee lisätä sekä levittää parhaita käytäntöjä, joilla innovatiivisia palvelutuotannon tapoja saadaan tehokkaammin julkisen sektorin käyttöön.
  
  
• Palvelusetelin käytön edistäminen ja laajentaminen. Palveluseteli on yksi parhaista välineistä, kun julkisesti rahoitettua palvelutuotantoa laajennetaan tai avataan kilpailulle. Oikein käytettynä se lisää kansalaisten valinnanvapautta, vastuunottoa ja samalla edistää pienten ja keskisuurten yritysten kasvua ja työllistämismahdollisuuksia.
  
  Palvelusetelillä tapahtuvaan tuotantoon ei sovelleta hankintalakia ja palvelun tuottajan valitsee asiakas. Palveluseteli voi olla joko tasasuuruinen ja tulosidonnainen riippuen siitä, mikä palvelu on kyseessä.  Palvelusetelin arvo tulisi määritellä lain mukaan kohtuulliseksi verrattuna kunnan omaan tuotantokustannushintaan. Tämä edellyttää, että kunnat tuntevat omat tuotantokustannuksensa nykyistä paremmin.
  
  Palvelusetelin käytöllä voidaan vähentää kuntien kilpailutustarvetta, kun päätös palvelutuottajan valinnasta siirretään kuntalaiselle. Nykyisin huonoimmat sovellutukset lisäävät kuntien byrokratiaa eivätkä mahdollista palvelusetelin käytöllä saatavien hyötyjen realisoitumista. Palveluseteliä tulisi käyttää seuraavasti: kunta antaa euromääräisen setelin kuntalaiselle määritellyn palvelun hankkimista varten. Kuntalainen valitsee palveluntuottajan ja käyttää setelin maksuvälineenä maksaessaan palvelusta. Mikäli palvelun hinta on setelin nimellisarvoa suurempi, kuntalainen maksaa erotuksen. 
  
  Julkisesti rahoitetun palvelutarpeen kasvusta (esim. väestön ikääntyminen) syntyvä kysyntä tulee ensisijaisesti täyttää ostopalveluilla eikä kasvattaa julkista palvelutuotantoa. Palvelutarpeen kasvusta aiheutuva lisääntyvä kysyntä tulee tyydyttää yksityisellä palvelutarjonnalla käyttäen palveluseteliä ja ostopalveluita.
  

• Kilpailua vääristävän julkisen palvelutuotannon lopettaminen. Toimialoilla, joilla julkinen palvelutuotanto vääristää kilpailua tulee toiminnat yhtiöittää. Yhtiöitetty toiminta tulee siirtää ainakin osittain yksityiseen omistukseen, jotta yhtiöittämisen hyödyt saadaan täysimääräisesti käyttöön.
  
  Esimerkiksi kuntien omistamat yhtiöt toimivat suurelta osin edelleen samojen pelisääntöjen alla kuin virasto-organisaatiot: Eläkejärjestelmäksi valitaan Kuntien eläkevakuutus ja työehtosopimukseksi lähellä kunta-alan sopimusehtoja oleva työehtosopimus. Kun kunnat yhtiöittävät toimintojaan, yhtiöiden tulee normaalisti kilpailuttaa eläkevakuutus ja muut tarvitsemansa palvelut hankintalain edellyttämällä tavalla. Tästä linkki palvelujen kilpailuttamiseen
  

• Henkilöstösiirtojen helpottaminen. Yhtenä keskeisenä esteenä julkisen palvelutuotannon kilpailuttamiseen on kuntien haluttomuus tehdä henkilöstöön liittyviä päätöksiä. Esimerkiksi henkilöstönsiirtoja sisältävistä liikkeenluovutuksista päättäminen on ollut erittäin vaikeaa. Tämä jäykistää tuotantorakennetta ja estää tuottavuuden parantamisen. Henkilöstösiirtojen ehdot tulee sopia keskusjärjestötasolla ja luoda valmiit pelisäännöt, joilla madalletaan henkilöstön siirtämisen kynnystä.

• Palveluhaasteen käyttöönotto. Lainsäädännössä kuntia tulee edellyttää ottamaan käyttöön palveluhaaste, jolla yritykset voivat haastaa kunnan kilpailuttamaan palvelun, jonka yritys pystyy osoittamaan tehottomasti tuotetuksi.

• Kuntien toimialan uudelleen määrittely. Kuntalain kokonaisuudistuksessa kuntien toimialan määrittelyyn tulee kiinnittää erityistä huomiota. Toimiala tulee rajata koskemaan vain julkisten palveluiden järjestämistä ja mahdolliset viranomaistoimiksi määriteltävät tehtävät tulee erikseen käydä läpi. Kunnan ydintehtävä on palveluiden järjestäminen, ei palveluiden tuotanto, elinkeinotoiminnan harjoittaminen tai omistaminen.