Lisätietoja:
Vastaava ekonomisti Simo Pinomaa

Palvelurakenneuudistus

Suomen julkisen sektorin hallinto on aivan liian moniportainen näin pienen väestöpohjan tarpeisiin. Suomen kuntasektorin ainutlaatuinen piirre on laajan palveluvastuun sälyttäminen hyvinkin pienille kunnille. Mediaanikunta on edelleen kooltaan noin 6000 asukasta. Nykyinen lainsäädäntö edellyttää, että kunnat tarjoavat asukkailleen samat palvelut kunnan koosta riippumatta.

Paras-hankkeen myötä huomio on kiinnittynyt lähinnä kuntarakenteen uudistamiseen. Sen sijaan palvelurakenteen ja kunta-valtiosuhteen uudistaminen on jäänyt puutteelliseksi. Kansalaisille merkittävimpien terveys-, sosiaali- ja koulutuspalveluiden organisointi ja järjestämisvastuu tulee selkiyttää. Julkisen vastuun laajuus ja julkisesti tuotettujen palvelujen taso tulee määritellä koko valtakunnassa yhtenäisesti. Lähtökohtana on vahva peruskunta ja alueellisen hallinnon portaiden määrän rajaaminen kahteen.

Yhden tahon tulee olla vastuussa näiden palveluiden tarpeen kokonaismäärittelystä. Tämä rooli voi olla vain valtiolla. Ohjenuoraksi julkisten palveluiden rakenneuudistuksessa tulisi ottaa valtion normiohjaus sekä vahvat peruskunnat, joiden tehtävä on tarkasti määritelty.

Osa kuntien nykyisistä palvelutehtävistä tulee siirtää valtiolle, jolla on kuntia paremmat mahdollisuudet aidosti toteuttaa valtakunnallinen palvelurakenneuudistus. Valtion ei kuitenkaan tule omistaa tuotantoresursseja, kuten sairaaloita, vaan kilpailuttaa palvelutuotanto yksityisesti omistettujen organisaatioiden kesken.   

Toimenpiteet:

• Yhden hallintoviranomaisen periaate. Julkisten palveluiden ohjausta tulee yksinkertaistaa. Julkisesti tuotettujen palveluiden taso määritellään valtakunnallisesti ja niiden organisointi ja järjestämisvastuu selkiytetään.

• Erikoissairaanhoidon uudelleen järjestäminen. Erikoissairaanhoidon järjestäminen tulee määritellä valtion vastuulle ja sairaanhoitopiirien määrää vähentää sekä irrottaa ne kokonaan alueellisesta päätöksenteosta.
   
• Sairaanhoitopiirien tuotantorakenteen kriittinen tarkastelu. Liian usein sairaanhoitopiirit tuottavat tukipalvelut oman organisaation sisällä. Niiden tulisi erikoistua nykyistä huomattavasti enemmän. Voidaan myös kysyä, että tuleeko hinnoiteltuihin toimenpiteisiin perustuvan erikoissairaanhoidon olla julkisessa omistuksessa?
   
  
• Koulutuksen tuotantorakenteen selkiinnyttäminen ja uudistaminen. Alueellinen päätöksentekomalli koulutuksen järjestämisessä ei ole tehokkain Suomen tarvitseman monipuolisen osaamisen varmistamisessa. Kuntien järjestämisvastuulla tulee olla korkeintaan perusopetus, jota valtioneuvoston luvan saaneet yksityiset opetuksen järjestäjät täydentävät. Toisen asteen koulutuksessa tulee säilyttää koulutuksen järjestäjämalli, joka perustuu opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämään järjestämislupaan. Rahoitus tulee maksaa edelleen suoraan valtiolta koulutuksen järjestäjälle.
  
  
• Kuntien tietohallinnon keskittäminen. Kunnilla ei useinkaan ole riittävästi osaamista ICT:n täysimääräiseen hyödyntämiseen. IT-palvelutuotanto tulee tapahtua markkinoilla toimivien yksityisesti omistettujen yritysten toimesta. Kuntien tilaaja-roolin vahvistamiseksi ja yhtenäisten ratkaisujen mahdollistamiseksi kuntia on velvoitettava tekemään nykyistä enemmän yhteistyötä. Samalla tulee varmistaa, että julkisten toimijoiden keräämä data on kaikkien sitä tarvitsevien tahojen käytettävissä.
  
  
• Kuntakoon kasvattaminen. Mikäli valtion roolia kasvatetaan terveys-, sosiaali- ja  koulutuspalveluiden ohjaamisessa, ei kunnissa tarvita näihin palveluihin liittyvää paikallista päätöksentekoa.
  
  Kuntaliitoksia tulee jatkaa ja vauhdittaa hallinnon päällekkäisyyksien purkamiseksi ja kestävämmän maankäytön suunnittelun varmistamiseksi. Pirstoutunut kuntarakenne aiheuttaa ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömiä kaavoitusratkaisuja, jotka lisäävät liikenteen määrää.
  
  Kuntarajat tulee määritellä uudelleen valtion toimesta työssäkäyntialueeseen pohjautuviksi. Kuntien keskinäiseen sopimiseen perustuvat liitokset ovat johtaneet usein tuottamattomiin investointeihin, koska liitoksen mahdollistamiseksi osapuolet ovat joutuneet tekemään tehottomia kompromisseja palvelutuotannon järjestämisestä.
  
  Kuntaliitoksiin liittyvästä lainsäädännöstä tulee myös poistaa 5 vuoden irtisanomissuoja, koska nopein ja kansalaisten kannalta paras tapa realisoida liitoshyödyt on vähentää kahdenkertaista henkilöstöä hallinnollisista tehtävistä.