Lisätietoja:
Vastaava ekonomisti Simo Pinomaa

Ohjausjärjestelmät

Viimeisten vuosien aikana valtio on velkaantunut merkittävästi. Samaan aikaan useat kunnat ovat tehneet jopa ylijäämäisiä tilinpäätöksiä eikä talouskriisin vaikutus ole näin ollen välttämättä näkynyt kuntien kriittisempänä suhtautumisena menojen kasvuun. Valtio ei ole pystynyt luomaan riittävästi kriisitietoisuutta kuntiin, vaan on edistänyt kuntien löysää taloudenpitoa.

Toimenpiteet:

• Valtiontalouden kehysmenettelystä entistä pitävämpi ja tiukempi. Valtion menot eivät saa kasvaa reaalisesti seuraavan vaalikauden aikana. Lisäksi kehyksen hintakorjauksessa tulee alkaa käyttää esimerkiksi kiinteää 2 prosenttia, mikä vastaa EKP:n inflaatiotavoitetta. Nykyinen hintakorjaus on liian antelias eikä kannusta palkkamalttiin.

• Kehysmenettely myös kuntatalouteen. Valtionavut kytketään kuntien kykyyn pitää palkkakustannukset ja muut menot kehyksissä. Jos kehyksestä tehdään kiinteähintainen, hintakorjaus ei saa olla liian antelias. Kehyksessä on huomioitava palveluvelvoitteiden muutokset.
  
  
• Kunnille kannustimet menokasvun hillintään. Valtionosuusjärjestelmässä tulee huomioida kunnan menokehitys siten, että jos menokehitys valitulla seurantajaksolla on ollut alle keskiarvon, niin se vaikuttaa positiivisesti kunnan saamaan valtionosuuteen ja jos menokehitys on ollut suurempaa kuin kunnilla keskimäärin, niin se vaikuttaa negatiivisesti kunnan valtionosuuksiin. Valtionosuusjärjestelmään tulee lisäksi sisällyttää laatuun liittyviä kannusteita.
  
  
•  Valtionosuuksien määräytyminen tehokkaimman toiminnan mukaan. Valtionosuusjärjestelmä tulee uudistaa siten, että valtionosuuksien taso määräytyy aina tehokkaimman toimijan mukaan eikä valtionosuuksiin tehdä automaattisia kustannustason nousuun perustuvia indeksitarkistuksia.
  
  
• Yleisestä valtionosuudesta ja verotulojen tasauksesta luopuminen. Yleisestä menojen ja tulojen tasauksesta tulee luopua. Kaikki valtionosuudet tulee kiinnittää kuntien järjestämiin palveluihin euroa/suorite periaatteella. Tämä vahvistaa valtion ja kuntien välistä tilaaja-järjestäjä roolia.
  
  
• Kuntien velkaantumiselle katto. Kuntien riski rahoitusmarkkinoilla on rinnastettu valtioon ja ne saavat lainaa erittäin edullisilla ehdoilla. Liian usein lainalla rahoitetaan investointien sijaan palveluiden järjestämistä eli otetaan syömävelkaa. Kuntien lainanottoa tulee rajoittaa, jotta julkisen talouden kokonaistasapaino voidaan saavuttaa.  Velkaantumiskatto tulee määritellä €/asukas periaatteella ja siihen tulee laskea myös kunnan konserniyhteisöjen velat ja leasingvastuut. Kuntarahoitus tulee vakavaraisuus ja omanpääoman vaatimusten osalta rinnastaa liikepankkeihin.
   
• Kuntien alijäämien kattamisvelvoitteen tiukentaminen. Kuntalain 65 § 2 momentissa säädetään että "talousarviossa ja -suunnitelmassa tai niiden hyväksymisen yhteydessä on päätettävä toimenpiteistä, joilla edellisen vuoden taseen osoittamaa alijäämä ja talousarvion laatimisvuonna kertyväksi arvioitu alijäämä suunnittelukaudella katetaan (alijäämän kattamisvelvollisuus)".
  
  Nykyisellään suunnittelukausi voi olla enintään neljän vuoden mittainen, eikä ole riittävän selvästi määritelty mitä tapahtuu, jos kattamisessa ei onnistuta. Lakiin tulee määritellä selvä velvoite alijäämien kattamisesta kolmen vuoden aikana ja kunnan päätöksenteon alistaminen valtioneuvostolle, jos alijäämän kattamisessa epäonnistutaan.