Valtion ja kuntien velka ja alijäämä |
 |
Suomen hallituksen tavoitteena on, että vuoteen 2015 mennessä valtion velan BKT-suhde kääntyy selvään laskuun, ja vuotuinen alijäämä on enintään 1 prosentti BKT:sta.EK:n laskelmien mukaan ilman uusia toimenpiteittä hallitus ei pysty näitä tavoitteita saavuttamaan.
EK:n laskelmassa on mukana maaliskuun kehyspäätöksen kiristystoimet ja VM:n maaliskuussa 2012 julkistamat talouden kasvuluvat. Lisäksi on oletettu, että työurat pitenevät 2 vuotta vuoteen 2020 mennessä.
Laskelma osoittaa, että valtion ja kuntien alijäämää on vielä vaalikauden lopulla vuonna 2015 noin 2,5 % bruttokansantuotteesta. Kuntien osuus alijäämästä on noin 0,5%-yksikköä ja valtion noin 2%-yksikköä.
Hallitusohjelman alijäämätavoite (valtion alijäämä enintään 1 % BKT:sta) ei siis toteudu ainakaan nykyisten talousennusteiden valossa.
Katso kuvio Valtion ja kuntien alijäämä, % bkt:sta (pdf)
Myös julkisen velan BKT-suhde EK:n laskelmien mukaan ei näyttäisi kääntyvän laskuun vaan nousee vuonna 2015 noin 52 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Katso kuvio Julkinen velka, % bkt:sta (pdf)
Viimeksi päivitetty: 23.05.2012